Paikalliset

Yökerho sai jumputuksesta 15 000 euron sakot – jopa asiakkaiden äänet kuuluivat naapuriasuntoon

Helsingin keskustassa sijaitsevasta yökerhosta on kantautunut parin vuoden ajan ohjearvot ylittävää melua naapuriasuntoon. Kuvituskuva.

Lotta Kvist

Helsinkiläinen yökerho joutuu maksamaan 15 000 euron uhkasakon, koska ei ole korjannut ravintolan naapuriasuntoon aiheuttamaa meluhaittaa.

Osoitteessa Fredrikinkatu 42 on aiemmin sijainnut HOK-Elannon DOM Helsinki Discotheque. Nykyisin paikalla toimii Helsinki Nightclub Tähti Oy:n pyörittämä hiphop-yökerho Saint.

Fredrikinkatu 40:n asukas valitti vanhassa kirkkorakennuksessa toimivan ravintolan äänistä jo vuonna 2012, jolloin hän pyysi ympäristökeskusta tekemään meluhaitan takia asunnontarkastuksen.

DOM Helsinki Discothequeta vaadittiin syksyllä 2012 poistamaan asunnolle aiheutuva meluhaitta 25 000 euron sakon uhalla.

Maaliskuussa 2014 asukas ilmoitti ympäristökeskukselle, että melu samasta ravintolatilasta jatkuu, vaikka ravintolatoiminnan harjoittaja on vaihtunut.

Ympäristökeskus teki asunnossa tarkastuksen 15. maaliskuuta klo 00.05 alkaen, jolloin asunnon makuuhuoneessa voitiin kuulla jatkuvaa matalataajuista musiikkimelua sekä ajoittain ravintolan asiakkaiden ääniä.

Ympäristökeskus arvioi olosuhteiden asunnossa olevan sellaiset, että niistä aiheutuu terveyshaittaa asukkaalle.

Yökerhoa pyörittävän Nightclub Tähti Oy:n selvityksen mukaan ravintola on tietoinen asukkaan valituksista, mutta tarkastuksella ohjearvot ylittyivät todennäköisesti sen vuoksi, että yökerhossa esiintyi tuolloin live-esiintyjä, jolla oli myös omia monitoreja mukanaan.

Ympäristökeskuksen mukaan asuntoon aiheutuvaa meluhaitta on ollut jatkuvaa, eikä sitä ole poistettu, vaikka ravintolatilan uusi vuokralainen on ollut velvoitteesta tietoinen. Myöskään pätevää syytä velvoitteen laiminlyönnille ole esitetty, joten uhkasakko on pantavissa täytäntöön.

Uhkasakon määrää on perusteltua alentaa aiemmasta 25 000 eurosta 15 000 euroon, koska ravintolan uusi yrittäjä on HOK-Elantoa pienempi toimija.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu