Vapaaehtoistyö saattaa viedä päivärahan

Ulpu Korpi ihmettelee, miksei TE-toimistoissa jopa kannusteta työttömiä tekemään palkatonta työtä. Korven mielestä vapaaehtoistyö on yhtä tärkeää kuin palkkatyö ja sillä on merkitystä myös työttömän hyvinvoinnille.

Tiina Örn

Työttömän tekemää vapaaehtoistyötä ei aina katsota hyvällä. Siitä voi seurata jopa toimeentulon menetys.

– Se on harmi, sillä vapaaehtoistyön tekeminen on monelle työttömälle henkireikä, toteaa vapaaehtoistyöhanketta Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksessa vetävä Jenni Sademies.

Laki määrää, että työtön saa päivärahaa menettämättä osallistua tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön. Ongelmana on lain tulkinta, joka jää TE-toimiston virkailijalle.

– Pahinta on ennakoimattomuus ja virkailijakohtainen vaihtelevuus. Koskaan tietää, miten vapaaehtoistyöhön TE-toimistossa suhtaudutaan.

Köyhyyttä pelätään, vaikka tämä on vauras maa.”

Helsinkiläinen Ulpu Korpi on tyrmistynyt siitä, miten nuivasti vapaaehtoistyöhön suhtaudutaan.

– TE-toimisto kielsi minulta työharjoittelun hankkimassani paikassa, kun kerroin avoimesti ja ylpeänä osallistuvani vapaaehtoisprojekteihin. Nyt tiedän, ettei vapaaehtoistyöstä pidä kertoa työkkärissä mitään.

Kansalaisaktivistiksi itseään nimittävä Korpi kummastelee yhteiskunnan suhtautumista palkkattomaan työhön.

– Suomessa pelätään köyhyyttä, vaikka tämä on vauras maa. Suomessa voi tehdä vapaaehtoistyötä ilman pelkoa nälkäkuolemasta.

Sademies vahvistaa monen työttömän huomanneen, ettei vapaaehtoistyöstä kannata TE-toimistossa mainita.

– Pyydämme vapaaehtoistyöhön haluavia työttömiä kysymään ”lupaa” työkkäristä. Moni jättää asian sitten siihen, kynnys kysyä on liian korkea.

Järjestöt haluavat säännöt

Kansalaisareena ry, Helsingin Valikko-verkosto ja Espoon Vapaaehtoisverkosto jättivät tammikuussa vetoomuksen työ- ja elinkeinoministeriölle.

Vetoomuksella järjestöt haluavat selkeät pelisäännöt sille, milloin vapaaehtoistyö on työttömälle hyväksyttävää, ja milloin hyvän tekeminen on ansiotyön este.

Ohjeistuksen puuttuminen hankaloittaa myös TE-toimiston virkailijoiden työtä. Heistä moni toivoo selkeää tulkintaohjetta, milloin työttömyysturvan epääminen vapaaehtoistyön takia voisi olla aiheellista. 

Kommentit

On monta muutakin asiaa mitä Työkkärissä ei tule mainita. Kuten vaikkapa, kun on työnsä ohessa opiskellut iltaisin enemmän kuin 4,5 opintopistettä eli 3 opintoviikkooa / kuukaudessa tai opiskellut tutkintoon tähdäten ja joutuu työttömäksi, tulisi myös opiskelu lopettaa jos ei ole mahdollista rahoittaa opiskelua itse, opintorahalla ja opintolainalla päätoimisena opiskeluna tai jos ei ole mahdollisuutta ns. omatoimisena opiskeluna joka sovitaan Te-keskuksen kanssa erikseen.

Vaikeneminen Kultaa

Työkkärissä kannattaa olla hissun kissun ja nöyrä. Jos satut joutumaan psykopaattivirkailijan uhriksi, niin syy karenssiin löytyy aivan varmasti.

hiljaa hyvää tulee

Mitä vähemmän työkkäri sinusta tietää, sitä parempi. Ei siis kannata kertoa sinne *yhtään mitään*. Mitään hyötyä kertomisesta ei ole sillä mitä ne muka sillä tiedolla tekisivät että teet esimerkiksi vapaaehtoistyötä työttömien yhdistyksessä, mutta vahingon mahdollisuus on suuri, jopa tulojen menetys kokonaan.

Näin on

Työttömyysturva ja toimeentulotuki ovat kansalaispalkkaa, jonka edellytyksenä on, että ihmisestä ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle. Pitäisiköhän sääntöjä muuttaa?

Ville T

Niin. Työttömäthän voisivat perusturvan vastineeksi käydä vaikka kolaamassa lumet pois sinun pihastasi aamutunteina tai vaikkapa ulkoiluttaa Eiran mummojen koiria?

Jorel

Näin niitä syrjäytyneitä tehdään. Vai mitä eroa on ihmisessä, joka harrastaa vapaaehtoistyötä tai makaa kotona. Ensiksimainittu on sosiaalinen, pirteä, elämäniloinen ja välittää muista sekä itsestään. Viimeksimainittu on monesti jotain muuta. Ja jos miettii työnantajan näkökulmasta asiaa; kumman ottaisit mielummin töihin?

SusannaMarita

Kommentteja myöten aivan älytöntä touhua. Ottakaas nyt se järki käteen. Miten vapaaehtoistyön tekijä voi olla työtön? Niin, ei se olekaan. Miksi sen sitten pitäisi saada TYÖTTÖMYYSKORVAUSTA jos se ei ole työtön? Jos joku haluaa välttämättä tehdä töitä jollekin taholle joka hyötyy työpanoksesta maksamatta palkkaa, niin saa aivan oikeutetusti joutua karenssiin ja elää sosiaalituilla. TAI tehdä työharjoittelusopimuksen.

Antti

Vapaaehtoistyötä tehdään lähinnä voittoa tavoittelemattomien järjestöjen puitteissa. Sen vastakohta on, että valtakunnassa ei saa tehdä kansalaistoimintana yhteen mitään, vaan joka ainut asia on maksullista ja sallittua vain yrityksille. Voi olla, että se on kapitalistien unelma, mutta silloin kapitalistit unelmoivat vapauden sijaan kahleista ja orjista.

Siihen suuntaan kuljetaan, jos etuuksia vastaan pakotetaan vastentahtoisiin tehtäviin, ja varsinkin, jos tehtäviä teetetään ilman normaalia, toimeentulon kattavaa palkkaa.

nescio quis

Ei-kaupallinen palkaton vapaaehtoistyö pitäisi todellakin olla täysin hyväksyttävää "yleishyödyllistä" toimintaa, sekä vapaaehtoistyöntekijä olla samanaikaisesti työtön työnhakija.

Esim. Amerikassa monet tavalliset työntekijät tekevät vapaaehtoistyötä jossain määrin myös palkkatyön ohessa, mikä on siellä hyvin suosittua ja arvostettua. Mutta ei meillä Suomessa, mieluummin työttömän pitäisi pyöritellä vain peukaloita kotona täysin toimettomana, kun palkkatyön saaminen on kiven alla. Ihmisten asenteissa olisi muuttamista, ihan johtotasolta lähtien. Varmasti moni vanhus laitoksessa olisi tosi iloinen, jos ystävällinen nuori tai vanhempi työtön auttaisi kävelyttämällä ulkona tai muuten auttaisi "yleishyödyllisesti", näin molemmat hyötyvät -kuten yhteiskuntakin.

Toivon todellakin, että ministeriön ohjeistukset saavat TE-toimistot hyväksymään monenlaisen vapaaehtoistyön eikä päätös olisi enää virkailijasta kiinni. Itsekin olen saanut avoimuudestani ja sinisilmäisyydestäni johtuen tänä vuonna TE-keskuksen kielteisen päätöksen ko. asiaa koskien.

vadelma

Mikä on TE- toimiston peruste sille, ettei vapaaehtoistyötä saisi tehdä?
Eihän kukaan jätä uutta palkkatyötä väliin vapaaehtoistyön tähden.

Häh?

Susannamarita on nähtävästi aina ollut "onnellisesti työllistynyt", kun ihmettelee joidenkin ihmisten halua tehdä yhteistä hyvää vapaaehtoistoiminnan parissa. Mä voin 30 vuotta vapaaehtoistoiminnassa mukana ollessani kertoa, että nuo tapahtumat ovat yleensä iltaisin tai viikonloppuisin eivätkä ne millään tavalla estä ottamasta vastaan palkkatyötä!*
Mutta paljon parempi tapa sekä itselle että yhteiskunnalle on se, että kun sitä työtä ei välttämättä joka hetki ole (määräaikaisuudet, YT:n kautta saneeratut työnhakijat) niin kait sinäkin aikana jotain saa tehdä, tietysti sen työnhaun lisäksi, eikä odottaa tumput suorana vain sitä työpaikkaa. Jos olette huomanneet, arvostelijat, niin on elämää myös työmatkan ja työpaikan ulkopuolella ja on todella suositeltavaa osallistua tällaisiin yhteisöllisiin tempauksiin ja auttaa hädässä olevia/apua tarvitsevia ihmisiä.

Birbana

Vapaaehtosityö on kiellettyä (vaikka työttömyysturvalaissa toisin sanotaankin. TE-toimistot saavat siten itse tulkita lakia vapaasti.)
Mutta silti valtakunnan päättävät tahot haluavat Pakottaa työttömät tekemään palkatonta työtä vapaaehtoisesti pakolla.

Maalaisserkku

No niin, keväällä yt-neuvotteluissa kenkää saaneena ajattelin että jos töitä ei löydy, nii voisin tehdä jotain vapaaehtoistyötä, ainakin talven ajan, olen onnellisessa asemassa , voin mökkeillä keväästä syksyyn ... mutta tähän taisi kiinnostus loppua, enpä ole tajunnutkaan miten kiinalaista tämä homma on... en jaksa miettiä missä sitten pitää päänsä kiinni - salailua en ole koskaan ymmärtänyt, eikä vapaaehtoistyössä ole mitään salattavaa, päinvastoin. Onks tää oikeesti totta??????

Skegi