Paikalliset

Kansanedustaja: Pääradan remontti on pisararataa tärkempi

Päärata on Suomen rautatieverkoston valtasuoni, mutta onko sen parantaminen tärkeämpää kuin Helsinkiin kaavaillun Pisara-radan?

Jorma Rinne

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) toivoo, että Helsinkiin suunnitellun pisararadan sijasta laitettaisiin ensin päärata kuntoon.

– Hallituksen linjaus pisararadan rakentamisesta on syytä vielä arvioida uudelleen syksyllä eduskunnassa, Kaikkonen sanoo.

– Pisarakin voi olla pitkällä tähtäimellä järkevä hanke, mutta raideliikenteen sujuvuuden kannalta kiireellisempää olisi panostaa pääradan välityskyvyn parantamiseen.

Tuusulassa asuvan Kaikkosen mukaan päärata on tällä hetkellä hyvin tukkoinen Helsinki–Riihimäki-välillä, mikä näkyy täyteen ahdettuina junina ruuhka-aikoihin sekä junien myöhästelyinä.

Kaikkosen mielestä kiireellisintä on parantaa Pasilan aseman ja Linnunlaulun välityskykyä ja rakentaa lisäraiteet pääradalle Keravalta Riihimäelle.

– Junavuoroja voitaisiin lisätä ja täsmällisyys paranisi.

– Tästä olisi myös valtakunnallista hyötyä, toisin kuin kalliista pisararadasta, Kaikkonen sanoo.

Hänen mukaansa pisararadan työllisyysvaikutukset näkyisivät vasta vuosien päästä, koska hankkeen rakentamisen suunnittelukin on vasta alkutekijöissään.

– Työllisyyden näkökulmasta olisi järkevämpää parantaa muuta rataverkkoa jo toteuttamiskelpoisilla hankkeilla ja panostaa lisäksi niin rata- kuin maantieverkostonkin kunnon kehittämiseen, sekä joukkoliikenteeseen.

– Pisaran hinnalla saataisiin nopeasti paljon hyvää aikaiseksi, Kaikkonen sanoo.

Mikä lähivuosien raidehankkeista on mielestäsi tärkein? Kommentoi!

Mikä suurista raidehankkeista on tärkein?

Pääradan parantaminen
47% (27 ääntä)
Helsingin pisararata
36% (21 ääntä)
Espoon länsimetron jatke
17% (10 ääntä)
Ääniä yhteensä: 58

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu