Paikalliset

Kalossit ovat tämän kevään hitti

Kalosseja on tänä keväänä myyty tasaisen tiuhaan tahtiin. Nuoret miehet ovat uutta asiakaskuntaa, tiimiesimies Susanne Sundman Helsingin keskustan Stockmann-tavaratalosta kertoo.

Päivi Tuovinen

Mikä on kuminen ja juuri tällä hetkellä todella kovaa huutoa? No, vanha kunnon kalossi tietenkin.

Kenkien suojaksi tarkoitetut kalossit eli niin sanotut päällyskengät ovat viime aikoina näkyneet paitsi katukuvassa, myös sosiaalisessa mediassa.

Omista kalosseistaan on twiitannut muun muassa Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) ja blogannut kansanedustaja Lasse Männistö (kok).

– Nuoret tulevat ostamaan kalosseja tietämättä edes niiden nimeä. He selittävät vain haluavansa sellaiset jutut, mitä laitetaan kenkien päälle, naurahtaa tiimiesimies Susanne Sundman Helsingin keskustan Stockmann-tavaratalosta.

Monet ovat nähneet kalossit jollain kaverillaan ja haluavat itse samanlaiset.

Silloin kun kalosseja vielä käyttivät vain niihin perinteisesti sonnustautuneet vanhat herrasmiehet, musta ja ruskea pitivät pintansa suosikkiväreinä.

– Nyt on tarjolla enemmän värejä ja niitä myös menee. Oranssi on nuorten keskuudessa suosituin väri, Sundman sanoo.

Kalossit kuuluvat classic English gentleman -tyyliin.”
Kalossit ovat kasvattaneet suosiotaan nahkapohjaisten kenkien suosion vanavedessä.

– Nahkapohjainen kenkä kaipaa kaverikseen kalossin melkein ympäri vuoden, Sundman valistaa.

– Molemmat kuuluvat sellaiseen trendikkääksi tulleeseen classic English gentleman -tyyliin.

Kalosseja löytyy toki myös naisille.

Halutessaan lempikorkokenkiään ei siis tarvitse jättää kaappiin kurakelilläkään, vaan voi hankkia niille sopivat päällyskengät.

Kalossit ovat Sundmanin sanoin vähän kuin hienot kumisaappaat.

Luonnehdinta saa helsinkiläisen Erikin vain pyörittelemään silmiään.

– Jos minä haluan kumisaappaat, laitan jalkaan kumisaappaat, hän huomauttaa.

– Eivät ole minua varten. Ihan jännän näköisiä nuo kuitenkin ovat. Oli pakko pysähtyä katsomaan ovatko nämä jotkut minisukset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu