Paikalliset

Ex-sisäministeri: "Poliisi on kokoomuksen hallinnassa"

TURVALLISUUS Kari Rajamäen mielestä poliisin pahin ongelma ei ole yksittäiset törttöilyt vaan väärät peruslinjaukset.

Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) toivoo tsemppiä nykyiselle sisäministerille Päivi Räsäselle (kd.) poliisiasioiden hoitamiseen.

Johanna Erjonsalo

Kansanedustaja, entinen sisäministeri Kari Rajamäki pelkää poliisimiesten määrän romahtavan muutamassa vuodessa tavoitteena pidetystä 7 700:sta jopa alle 7 000:n.

– Samaan aikaan poliisihallitusta on paisutettu, kun lakkautettujen poliisin lääninjohtojen henkilöstöä on imetty sinne. Jopa noin 80 henkilölle on osin keinotekoisestikin järjestetty ylimmän johdon tehtäviä.

Rajamäen mielestä valta poliisissa on keskittynyt liikaa kokoomukselle ja poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle . Rajamäki kutsuu noin 200 henkeä työllistävää poliisihallitusta ”Paateron palatsiksi”.

Poliisihallitus eriytettiin ministeriön poliisiosastosta ministeri Anne Holmlundin (kok.) aikana. Poliisiylijohtajalla oli kiinteä yhteys ministeriin, sillä hänen poikansa Sami Paatero toimi Holmlundin erityisavustajana.

– Pahimmillaan kokoomuksen ja poliisin napanuora voi herättää huolen poliisin riippumattomuudesta ja kansalaisten yleisen luottamuksen säilymisestä, Rajamäki lataa.

Poliisista on Rajamäen mukaan tullut itseohjautuva.

– Poliitikkojen asettamat tavoitteet ovat unohtuneet.

Rajamäki tähdentää, että vastuu toiminnan organisoinnista ja voimavarojen jakamisesta olisi kuulunut sisäministerille eli Päivi Räsäselle (kd.).

– Nyt poliisimiesten määrä on pudonnut 7 400:aan – siitä huolimatta, että poliisi on saanut lisää rahaa.

– Eduskunnan tahto on, että poliisi palvelee koko maassa. Tahto ei toteudu, jos poliisi tulee kahden tunnin päästä.

Liikkuvan poliisin (LP) lakkauttanut uudistus tehtiin Rajamäen mukaan hätäisesti.

– Hallituksen esitys oli hutiloiden tehty. Se oli pitkälti poliisijohdon muotoilema eikä siinä arvioitu muutoksen vaikutuksia.

Rajamäki muistuttaa, että etenkin raskaan liikenteen valvonta vaatii erityistä ammattitaitoa.

Poliisijohtajat voivat olla määräaikaisia!”

 

 

Kun LP sulautettiin paikallispoliisiin, sen pitäisi ainakin periaatteessa käyttää edelleen raskaan liikenteen valvontaan 54 henkilötyövuotta. Tähän Rajamäki ei usko, vaan katsoo resurssin hupenevan peruspoliisityöhön.

 

Rajamäki toivoo, että raskaan liikenteen valvonta vastuutettaisiin Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle, jonka johtoon LP:n entinen päällikkö Kari Rantala nimitettiin.

– Näin erityisosaaminen säilyisi.

Toinen harmin aihe Rajamäelle ja demareille on ollut hänen perustamansa pimeän ulkomaisen työvoiman ja harmaan talouden tutkintayksikön sulauttaminen keskusrikospoliisiin.

– Yksikön 35 hengen työvoima käytännössä hävisi. Pimeän työvoiman tutkinnan piti vahvistua, mutta näin ei ole tapahtunut.

Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion tutkintaan Rajamäki ei ota kantaa. Sen sijaan hän tähdentää, että Helsingin poliisissa työskentelee erittäin ammattitaitoisia ”dekkareita”.

– Sellaisia heidän pitää ollakin, sillä pääkaupunkiseudulla ollaan etulinjassa huume- ja muuta järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

Paateron ehdotuksesta Helsingin poliisilaitos on päättänyt muuttaa järjestäytyneen rikollisuuden ja huumerikosten selvittämiseen keskittyvien johtajien virkoja määräaikaisiksi.

– Näin kovien virkojen hoitaminen vaatii ajan tuomaa pätevöitymistä. Minusta poliisijohtajat voivat olla määräaikaisia! Rajamäki näpäyttää.

Kari Rajamäki

Syntynyt vuonna 1948.

Kotikaupunki Varkaus.

Hallintotieteiden maisteri.

Sdp:n kansanedustaja vuodesta 1983.

Sisäministeri 2003–2007.

Valtiovarainvaliokunnan jäsen, liikennejaoston puheenjohtaja, hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu