Minne mennä

Kukkahatut Assemblyssa: Pelejä ei tarvitse pelätä

Assembly Summer 2014 -tapahtumaan odotetaan noin 6 000-7 000 osallistujaa ensi viikonloppuna. Kuva viime kesän Assemblysta, joka pidettiin Hartwall Areenalla.

Aleksi Kinnunen/ Assembly

Voiko pelaamalla valistaa? Kyllä voi, uskovat Kukkahattu eSports -joukkueen jäsenet.

Kukkahatut haastavat pelaajat viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettävässä Assembly Summer 2014 -tietokonetapahtumassa Counter-Strike- ja Tekken-peleissä.

Viisihenkinen joukkue on harjoitellut ankarasti kuluneen kevään aikana huippupelaajien alaisuudessa. Harjoituksia on pidetty myös työajalla: joukkue koostuu EHYT ry:n Pelitaito-projektin työntekijöistä ja harjoittelijoista. Viisivuotinen projekti ehkäisee liikapelaamisesta aiheutuvia haittoja ja edistää myönteistä pelikulttuuria.

Pelkästään huvittelusta ei ole kyse.

– Pyrimme murtamaan ennakkoluuloja niin pelaamisen kuin pelivalistuksenkin ympäriltä, kertoo joukkueenjohtaja Mikko Meriläinen .

– Pelaamisen kieltämisen ja demonisoinnin sijaan muistutamme, että aktiivinen peliharrastus ja omien pelitottumusten kriittinen tarkastelu eivät sulje toisiaan pois. Fiksusti pelaamalla peliharrastus pysyy ongelmattomana, kuten se valtaosalla pelaajista tekeekin, Meriläinen sanoo.

Pelaaminen nähdään kotona usein ajan haaskauksena tai jopa ongelmana.”

Kukkahattujen toinen keskeinen viesti on suunnattu pelaajien vanhemmille. Se on yksinkertainen: pelejä ei tarvitse pelätä turhaan. Meriläinen kannustaakin vanhempia tutustumaan aktiivisesti jälkikasvunsa peliharrastukseen:

– Haluamme näyttää vanhemmille mallia. Pelaaminen on hyvä ja kehittävä harrastus, jota käytetään yhä enemmän esimerkiksi nuorisotyön välineenä. Silti pelaaminen nähdään kotona usein ajan haaskauksena tai jopa ongelmana. Peleihin rohkeasti itse tutustumalla niitä ymmärtää paremmin ja niistä on helpompi keskustella. Kun pelit eivät ole kotona mörkö, mahdollisiin ongelmiin on helpompi puuttua, hän toteaa.

– Pelien maailmaan voi olla vaikeaa päästä kiinni, jos omaa kokemusta pelaamisesta ei ole. Suosittelen rohkeasti aloittamaan kysymällä kodin pelaajilta mitä nämä pelaavat ja mistä missäkin pelissä on kyse – mikä pelistä tekee hauskan ja kiinnostavan, Meriläinen ohjeistaa.

Kukkahattu eSportsilla on edessään hikinen viikonloppu, sillä nuoretkin haastajat ovat usein hioneet taitojaan peleissä satoja tunteja. Meriläinen on kuitenkin luottavaisin mielin.

– Moni haastaja lähtee hakemaan helppoa voittoa. Yllätyksiä on luvassa, Meriläinen lupaa.

Assembly Summer 2014 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 31.7.-3.8. Tapahtumaan on tulossa noin 6 000-7 000 osallistujaa.

www.assembly.org/summer14

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi.

Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.

Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja sekä edistää päihteetöntä liikennettä.

Järjestö kohtasi vuonna 2013 muun muassa kouluissa noin 70 000 nuorta, 4500 oppilaiden vanhempaa ja noin 3000 nuorten kanssa työskentelevää ammattilaista.

 

Lisää aiheesta: 

Lautapelit pitäneet pintansa tietokonepelien puristuksessa22.11.2012 10.25
Tietokonepelaajia yhdistää elektroninen urheiluliitto2.9.2011 12.04

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu