Paikalliset

Kaupunki puolustaa voimakkaasti Alppilan oppilasta

Opetusviraston linjanjohtaja Outi Salo kävi Alppilan yläkoulun tapahtumat perusteellisesti läpi. Kaupungin mielestä tapauksesta on käyty tunteellista keskustelua puutteellisin tiedoin.

Jukka Hämäläinen

Alppilan yläkoulun opettajan irtisanomisen nostattama poikkeuksellinen julkisuus sai Helsingin kaupungin järjestämään tapauksesta tiedotustilaisuuden tiistaina.

Opetuksesta vastaavat virkamiehet asettuivat voimakkaasti oppilaan puolelle. Tilaisuudessa kaupunki kävi tapauksen perusteellisesti läpi. Helsingin Uutiset kertoi erottamispäätöksen taustoista pöytäkirjojen perusteella jo 8. huhtikuuta.

 

Vain kertomalla koko tilanteen saamme lapsille oikeutta.”

 

– Oppilas on joutunut kohtuuttoman kohun kohteeksi, sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoi.

– Vain kertomalla koko tilanteen saamme hänelle oikeutta.

Koulun ruokalan tapahtumaketju sai alkunsa toisesta oppilaasta. Oppilas B oli ollut syömässä huppu päässä.

Erityisluokanopettaja Antti Korhonen oli pyytänyt oppilasta ottamaan hupun päästä. Voimakkain sanakäänteinen opettaja totesi heittävänsä oppilaan ruokalasta, jollei hän ota huppua pois. B poistui paikalta.

Samassa pöydässä istunut oppilas A meni ruokailtuaan opettajan luo ja pyysi tätä pyytämään anteeksi käytöstään oppilas B:ltä.

– Tästä alkoi väittely. Opettaja tarttui oppilasta rinnuksista ja kaulaliinasta. Hän yritti saada oppilaan poistumaan ruokalasta repimällä häntä vaatteista ja työntämällä hänet seinää vasten, opetusviraston linjanjohtaja Outi Salo kuvailee.

– Sanaharkka jatkui vielä ruokalan oven edessä, jonka päätteeksi opettaja työnsi rinnuksista voimalla oppilaan ruokalasta portaikkoon.

Eri versioiden mukaan oppilas joko kaatui tai ainakin horjahti taaksepäin portaikossa.

– Opettaja ei jäänyt seuraamaan, miten oppilaalle kävi, vaan poistui ruokalaan.

Julkisuudesta on voinut saada sen kuvan, että opettajan erottaminen tapahtui hätiköidysti. Kaupungin mukaan näin ei ollut.

– Kaikki perustuu vankkaan tietoon ja huolelliseen harkintaan, Viljanen kertoo.

– Tilanne dokumentoitiin välittömästi haastattelemalla paikalla olleita opettajia ja oppilaita.

Tapahtumapäivä oli 25. maaliskuuta. Rehtori ilmoitti Korhoselle palvelussuhteen päättämismenettelyn aloittamisesta 27. maaliskuuta. Opettajaa kuultiin pääsiäisen jälkeen.

– Vielä silloinkaan opettaja ei nähnyt toiminnassaan mitään moitittavaa, Salo sanoo.

Opetusviraston mukaan Korhonen ei toiminut lainmukaisesti, vaan vaaransi oppilaan turvallisuuden.

Ammatilliset edellytykset oikeaan toimintaan hänellä olisi ollut, sillä on hänellä on opettajan koulutus ja vuosien kokemus esimerkiksi yläasteelta.

– Opettajan menettely ei ole puolustettavaa eikä asianmukaista, ei edes opetuslain 36. pykälän mukaan, Salo toteaa.

 

Keskimäärin Helsingin kouluissa on hyvä työrauha.”

 

Opetuspäällikkö Marjo Kyllönen muistuttaa, että ammatillisesti toimiva opettaja ei saa provosoitua.

– Jos häiritsevä oppilas joudutaan poistamaan, opettajan tulee taluttaa hänet turvallisesti ulos.

– Jos maltti menee, silloin on poistuttava tilanteesta ja haettava toinen opettaja paikalle.

Kyllösen mukaan tällaisiin tilanteisiin on selkeät toimintatavat ja niitä myös harjoitellaan.

– Keskimäärin Helsingin kouluissa on hyvä työrauha. Häiritsevään ja huonoon käyttäytymiseen puututaan asianmukaisesti.

Opettaja Antti Korhonen ei oman kertomansa mukaan käyttänyt tilanteessa tarpeetonta voimaa. Hän pelkäsi tilanteen riistäytyvän ruokalassa mellakaksi ja katsoi oppilaan poistamisen tarpeelliseksi.

Korhonen on tehnyt erottamisestaan oikaisuvaatimuksen opetuslautakunnalle. OAJ:n lakimiehen laatimassa vaatimuksessa korostetaan, ettei oppilas kaatunut eikä hänelle aiheutunut vahinkoja poistamisen yhteydessä.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu