Makumaailma

Ylijäämäruuasta kokataan ilmainen lounas tuhansille

Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa.

Anne Lahnajärvi

Syyskuun 11. päivänä tempaistaan ruokahävikin vähentämiseksi yhtä aikaa kolmessa kaupungissa. Helsingissä, Turussa ja Tampereella jaetaan kaupoilta ylijääneistä raaka-aineista valmistettuja ilmaisia kasvisruokalounaita kaupunkien keskustoissa.

Tapahtumapäivänä valmistetaan yhteensä 5 000 lounasta, jotka syntyvät Laurea-ammattikorkeakoulun, Raision ammattioppilaitoksen ja Tampereen ammattiopiston opiskelijoiden käsissä. Tapahtumissa jaetaan myös vinkkejä tähteiden tuunaamiseen ja ruokahävikin vähentämiseen kotona.

Nelihenkisessä perheessä roskiin saattaa päätyä ruokaa vuosittain jopa 500 euron arvosta.”

Ruoan tarjoilu aloitetaan kello 10.30. Helsingissä ruoka jaetaan Narinkkatorilla, Turussa Kauppatorilla ja Tampereella Keskustorilla.

Helsingin tapahtuman saapuu avaamaan tanskalainen Selina Juul , joka esiintyy ja luennoi ympäri maailmaa ruokahävikin vähentämisestä.

Elintarvikeketjussa eniten ruokaa menee hukkaan kotitalouksissa, noin puolet enemmän kuin esimerkiksi kaupoissa. Nelihenkisessä perheessä roskiin saattaa päätyä ruokaa vuosittain jopa 500 euron arvosta.

Tempauksen järjestävät yhteistyössä Motiva, Turun Seudun Jätehuolto, Ekokumppanit, Laurea-ammattikorkeakoulu, Raision ammattioppilaitos, Tampereen seudun ammattiopisto, Kuluttajaliitto, Kulturkontakt Nord, maa- ja metsätalousministeriö sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Raaka-aineet ruoan valmistukseen saadaan HOK-Elannon kaupoilta, Turun osuuskaupan Prismoilta ja S-marketeilta sekä Tampereen seudun K-Citymarketeilta.

Tempaukset liittyvät Kuluttajaliiton koordinoimaan Hävikkiviikkoon, jota vietetään 8.-14. syyskuuta.

Lisää aiheesta: 

Uudessa ruokasarjassa vähennetään ruokahävikkiä10.5.2014 06.35
Hävikki herkuksi: banaanismoothie6.8.2014 06.00
Hävikki herkuksi: kylmä kurkkukeitto15.7.2014 06.00
Hävikki herkuksi: jääkahvi30.6.2014 11.00
Hävikki herkuksi: savukalatahna25.6.2014 18.00
Hävikki herkuksi: ruokaisa salaatti7.6.2014 08.31
Hävikki herkuksi: nokkosletut4.6.2014 05.00
Hävikki herkuksi: tomaattikastike13.5.2014 08.00
Ammattikokin haaste: Miten vähentää ruokahävikkiä sinkkutalouksissa11.11.2013 13.35
Koulut pienensivät ruokahävikkiään lähes viidenneksen4.11.2013 10.26
Myös ravintolat vähentävät ruokahävikkiä tosissaan1.10.2013 10.20
Julistekilpailu vastustaa ruokahävikkiä12.9.2013 10.32

Etusivulla nyt

Uusimmat: Makumaailma

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu