Paikalliset

Poikkeuksellisen aktiivinen Artova on vuoden kotiseutuyhdistys

Osana Artovan WDC Helsinki 2012 hanketta asukkaat rakensivat viljeltävän ympäristötaideteoksen Syötävä Arabianranta.

Janne Kareinen

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut helsinkiläisen Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistyksen (Artova) Vuoden kotiseutuyhdistykseksi niiden yhdistysten sarjassa, joissa on palkattua henkilökuntaa.

Täysin vapaaehtoisvoimin toimivista yhdistyksistä palkittiin varsinaissuomalainen Yläneen Kotiseutuyhdistys. Lemin Kotiseutuyhdistys sai kunniamaininnan perinneruoka särän myynnistään ja kotiseuturadion perustamisesta.

Valinnat tehtiin liiton valtuuston kokouksessa Hämeenlinnassa.

Raati toteaa, että Artova on poikkeuksellisen aktiivinen ja innovatiivinen kaupunginosiensa kehittäjä. Yhdistyksen menestys perustuu asukkaiden omaehtoiseen ja itseohjautuvaan toimintaan. Vapaaehtoistoimijoiden määrä ja kirjo ovat kasvaneet, ja perinteisen kaupunginosayhdistystoiminnan lisäksi yhdistyksestä on tullut vakiintunut kulttuuritoimija. Yhdistys järjestää lukuisia korkealaatuisia taide- ja kulttuuritapahtumia, joista isoimmat ovat Artova Kino, Artova Film Festival ja Arabian katufestivaali.

Vuoden 2012 aikana yhdistys toteutti ison Artovan Henki -hankkeen osana World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta. Hankkeen tapahtumat innostivat sadat asukkaat osallistumaan toimintaan. Tapahtumat tuotettiin 89 eri yhteisön yhteistyönä, ja niillä oli merkittävä osuus alueen identiteetin rakentamisessa. Hankkeen tapahtumissa kävi vuoden aikana kaikkiaan noin 11 000 henkeä.

Ehdokkaita oli kaikkiaan 42. Palkinto antaa tunnustusta aktiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Vuoden kotiseutuyhdistyksen toiminta on yhteisöllistä ja nousee tavanomaisen toiminnan yläpuolelle.

Tämä oli ensimmäinen vuosi, jolloin liitto valitsee Vuoden kotiseutuyhdistyksen. Valinta tehtiin yhdistysten vuosikertomusten perusteella.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu