Ruoka

Keiton perusresepti: kuullota ja anna hautua

Tomaattikeitto on klassikko, jonka tekemistä ei kannata pelätä.

Aniko Lehtinen

Keitot ovat nopeita arkiruokia – ja helppoja: kaikki ainekset kuullotuksen kautta kattilaan ja hautumaan. Aika tekee tehtävänsä ja ennen kuin huomaatkaan, keitto on valmis.

Keittojen tekoa helpottaa myös se, ettei ruuan kypsymistä tarvitse koko ajan vahtia.

Runsaan nesteen ansiosta keitto ei pala pohjaan yhtä helposti kuin vaikkapa kastikkeet, eikä raaka-aineiden kypsyysastekaan ole pienestä kiinni – keiton suutuntuma on mukava, vaikka kasvikset olisivatkin vähän pehmeämpiä.

Varioi keittoa helposti vaihtamalla liemen pohjaa.”

Keittoja pidetään talviruokina, mutta ne ovat myös oiva apu painonhallinnassa tai kesää kohti keventävälle.

Keitossa oleva neste täyttää enemmän kuin sama määrä nestettä erikseen nautittuna, koska keittoa syödessään ei edes huomaa tankkaavansa samalla nesteitä.

Keittoon saa upotettua myös paljon vihanneksia, joten syöminen keventyy huomaamatta.

Keittoa syödään Suomessa varsinkin arkisin usein pääruokana.

Tapa on tyypillinen Pohjois-Euroopassa ja Aasiassa, muualla keitto on tutumpi alku- tai väliruokana.

Kuumissa maissa erilaiset kylminä tarjottavat hedelmäkeitot ovat myös suosittuja jälkiruokia tai välipaloja.

Olut tai siideri maustaa, mutta höyrystyy keittäessä pois.”

Keitto on myös hyvin vanha ruokalaji – väittävätpä jotkut, että keiton tekemisellä padassa on yhtä pitkät juuret kuin ruuanlaiton historialla.

Väitettä tukee lusikan historia: se on tunnettu jo vuosituhansia ennen ajanlaskumme alkua.

Jos teet paljon keittoja, vaihtelua niihin saat käyttämällä keiton nesteenä eri raaka-aineita.

Helppo tapa aloittaa variointi on kokeilla keiton pohjana vuorotellen kasvis-, kana- tai lihaliemiä.

Liemipohjia voi ostaa valmiina esimerkiksi kuutio-muodossa tai tehdä itse keittämällä luita, juureksia, sipulia ja mausteita ja sitten siivilöimällä ja pakastamalla liemen.

Maustaminenkin tekee ihmeitä.

Kala- ja kanakeittoihin voi lorauttaa mausteeksi valkoviiniä, vaaleaa lager-olutta tai kuivaa omenasiideriä.

Myös aasialaistyyppiset keitot pitävät pienestä lager-oluen makuvivahteesta. Alkoholi höyrystyy pois, joten jäljelle keittoon jää vain oiva maku.

Tuhteihin lihakeittoihin voi laittaa mausteeksi taas punaviiniä tai tummaa, paahteista olutta.

Kermaa käytetään keitoissa paljon, ja se pyöristääkin aromit maukkaaksi. Tosin kermalla myös keiton kalorit ja maun täyteläisyys lisääntyvät.

Tarjoa keitto sämpylässä – tai hörppää suoraan kupista.”

Keittoja on totuttu syömään leivän kanssa. Varsinkin vaalea leipä sopii hyvin keiton pariksi, mutta kannattaa kokeilla myös italialaisten rakastamaan focacciaa, jonka pinnalla on esimerkiksi oliiveja ja tomaatteja.

Jos haluat hämmästyttää kanssasyöjäsi, voit tarjota keiton myös ontoksi koverretuissa isoissa sämpylöissä, jolloin sekä annoksen sisältö että tarjoiluastia ovat syötäviä. Ja tiskiäkin tulee vähemmän.

Suomessa keitto nautitaan perinteisesti lusikalla, mutta kirkkaiden liemien ja kylmien hedelmäkeittojen kohdalla kannattaa kokeilla myös toista tapaa ja nauttia keitto suoraan juomalla kulhon reunalta. Näin tehdään muun muassa Aasiassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu