Paikalliset

Ryöstöjen yö nyt Helsingissä – 11 epäiltyä kiinni

Helsingissä tehtiin lauantain vastaisena yönä useita ryöstöjä, joissa alaikäisiä nuoria oli sekä tekijöinä että uhreina. Poliisin tietoon tuli ainakin neljä tapausta eri puolilta Helsinkiä.

Alppipuistossa joukko nuoria teki poliisin mukaan useita ryöstöjä. Kahdelta puistossa olleelta uhrilta vietiin väkivaltaa käyttäen
omaisuutta. Poliisin tultua paikalle tekijät pakenivat metsään, josta poliisit saivat juosten kiinni kolme epäiltyä.

Poliisin paikalle tulo esti käynnissä olleen toisen ryöstön. Näiden tapausten lisäksi Alppipuistossa tapahtui poliisin mukaan muitakin ryöstöjä tai niiden yrityksiä.

Musiikkitalon puistossa neljän nuorukaisen epäillään puolestaan ryöstäneen nuorisoa. Poliisi otti paikan päältä kiinni neljä nuorta, jotka olivat kaikki alle 18-vuotiaita.

Kansalaistorilla ryöstöjä vei nuorelta matkapuhelimen. Poliisi otti kiinni epäillyn nuorisoporukan tekopaikan läheisyydestä Baanalta.

Pitäjänmäessä 16-vuotiaalta pojalta anastettiin puolestaan omaisuutta väkivaltaa käyttäen. Poliisi tavoitti yöllä viisi epäiltyä, joka ovat iältään 17-18 vuotta. Heistä kolme otettiin kiinni.

Ryöstöistä epäiltyjen joukossa on poliisin mukaan pääosin ulkomaalaistaisia nuoria mutta myös kantasuomalaisia.

Viime viikonloppuna ryöstöjä tehtiin Vantaalla Heurekan puistossa. Tekijät olivat poliisin mukaan tulleet Helsingistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Heurekan tappelun saldo: Sairaalakäyntejä, pesismailoja ja katkenneita hampaita8.9.2014 15.45
Näkökulma: Väkivallan uhka saa tavallisenkin nuoren varovaiseksi9.9.2014 13.19
Etninen jengi iski: Heurekassa riehuttiin viime yönä7.9.2014 18.03

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu