Paikalliset

Itä-Pasilan 100-metrinen tornihotelli viipyy – syynä taloustilanne

Jätkäsaaren tornihotelli haudattiin, mutta mitä on tapahtumassa Itä-Pasilan hotellitornisuunnitelmalle?

Helsingin Messukeskuksen viereen kaavoitettiin jo vuosia sitten tontti 100 metriä korkealle, 27-kerroksiselle hotellille.

Kaupungin kiinteistövirasto on vuokrannut hotellitontin Suomen Messut Osuuskunnalle, joka omistaa Helsingin Messukeskuksen.

– Asemakaava mahdollistaa hotellin rakentamisen, mutta vielä ei ole tehty päätöstä tai aikataulua hotellin rakentamisesta. Tarkoituksemme on analysoida tilanne syksyllä ja selvittää, löytyykö hotellille liiketaloudellista kannattavuutta, kertoo Suomen Messujen toimitusjohtaja Christer Haglund.

Haglundin mielestä uudelle hotellille olisi sinänsä tarvetta, koska Messukeskuksen nykyinen Holiday Inn -hotelli on loppuunmyyty isojen tapahtumien aikana.

Lisäksi hotellikapasiteetin puute estää Messukeskusta ja Helsinkiä saamasta suurimpia kansainvälisiä konferensseja kaupunkiin.

Miksi rakentaminen ei sitten ala, jos hotellikapasiteetista on selkeä pula?

– Olemme tehneet hyvin mittavat investoinnit viime vuosina, Haglund vastaa.

– Olemme investoimassa parhaillaan 11 miljoonaa euroa Messukeskuksen sisätilojen modernisointiin ja viihtyvyyteen. Vain vähän aikaa sitten rakensimme näyttävän hallin numero 7 sekä uuden parkkitalon.

Pulmana on myös, että kongressi- ja messuasiakkaisiin painottuvat hotellit ovat usein kesäaikaan vähäisessä käytössä.

Haglund pitää kuitenkin varmana, että hotelli rakennetaan jollakin aikataululla.

– Jos laskelmat osoittavat, että kannattavuutta löytyy, niin hotellin rakentaminen voitaisiin aloittaa aikaisintaan vuonna 2017. Mutta se tosiaankin edellyttää, että laskelmat näyttävät vihreää valoa ja Suomen Messujen omistajat ovat yhtä mieltä investoinnista.

Norjalaissijoittaja ei saanut hotellitornia Jätkäsaareen. Voisiko hänelle tarjota tätä messukeskuksen hotellitonttia?

– Tällaista ehdotusta emme ole tehneet. Lähtökohtaisesti huolehdimme meidän tontillamme omista hankkeistamme.

– Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin runsaasti mahdollisuuksia halukkaille investoijille. Olisi erittäin hyvä, jos Helsinkiin saadaan uusia hotelli-investointeja

Tampere ehti ensin

Tampereella on käynnistynyt korkean tornihotellin rakennustyöt tänä keväänä. Rautatieaseman itäpuolelle nousevaan hotelliin tulee yhteensä 27 kerrosta, joista 25 kerrosta sijaitsee maanpäällä ja kaksi on kellarikerroksia.

Sokotel Oy:n uudesta Tampereen hotellista tulee Suomen korkein hotellirakennus.

Tällä hetkellä Suomen korkein hotelli on Helsingissä sijaitseva hotelli Torni. Se on kuitenkin vain 70 metriä korkea ja siinä on 13 kerrosta.

Jätkäsaaren hotellista olisi tullut ylivoimaisesti Suomen korkein, sillä siinä olisi ollut 33 kerrosta.

Helsinkiin on myöhemmin tulossa Tamperetta korkeampi tornitalo, sillä Kalasatamaan on kaavoitettu 126 metriä korkea asuintorni.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu