Asuminen

Tyhjillään seissyt arvotalo saa uuden elämän Haagassa

JULKISIVU Kymmenen vuotta tyhjillään seissyt Etelä-Haagan maamerkki saa uuden elämän.

Tervetuloa Haagaan! Sisäänajo kaupunginosaan kaunistuu, kun Väinö Vähäkallion piirtämä kiinteistö nousee uuteen loistoon.

Päivi Tuovinen

Arvokas kaupparakennus muuntuu neljäksi asunnoksi ja kolmeksi toimistoksi. Samalla pihapiiriin nousee kymmenen asunnon uudisrakennus. Rakennustyöt alkavat ensi keväänä.

Haagan Tiili-Elantona tunnettu rakennus valmistui 1927. Samaa sarjaa sen kanssa on Malmin Elanto vuodelta 1931. Kummankin on suunnitellut oman aikansa merkittävimpiin kuulunut arkkitehti Väinö Vähäkallio (1886–1959).

Elanto myi Kauppalankadun ja Vanhan Turuntien kulmauksessa sijaitsevan liikekiinteistön jo 20 vuotta sitten silloiselle Tarveasunnot Oy:lle. Viimeksi talossa toimi muun muassa kukkakauppa. Sen lopetettua talo on ollut surullinen ilmestys vanerilla peitettyine ikkunoineen.

Tontin rakennusluvat ovat nyt lainvoimaiset ja odotettu saneeraus pääsee käyntiin.

– Kohde on urakkalaskennassa, ja asuntojen hinnoittelu tehdään tarjousten perusteella myöhemmin. Arvioitu töiden aloitusajankohta on kevät 2015, kertoo projektipäällikkö Veijo Huovinen TA-Kodit Oy:stä.

Asuntojen hinnoista Huovinen ei lähde vielä puhumaan.

– Tarkennuksia varmaan tulee matkan aikana, on sen verran haasteellinen kohde.

Osuus- tai muutakaan kauppaa ei kuitenkaan ole tulossa enää tälle kulmalle. Alakerta otetaan toimistokäyttöön.

TA-Kodit lupaa persoonallisia ja laadukkaita ratkaisuja historiaa kunnioittaen. Jopa tekeillä ole myyntiesite lähtee liikkeelle 1920-luvulta, jolloin talossa toimi muun muassa palveleva lihakauppa.

Tiilitalon toisen kerroksen asuntoihin rakennetaan jokaiseen myös oma ullakkohuone. Kooltaan asunnot ovat 73,5–98 neliötä.

Pihapiirin viisikerroksisen uudisrakennuksen asunnot ovat kooltaan 60,5–130 neliötä. Ylimmän kerroksen asuntoihin tuovat ”arjen luksusta” suuret terassit. Kerrostalo rakennetaan kiinni tonttia rajoittavaan kallioseinämään.

Uudisrakennuksen alle tehdään puolilämmin autohalli, josta pääsee hissillä kerroksiin. Ajoluiska sinne tulee tiilitalon pohjoispuolelle.

Vanha kauppakiinteistön katujulkisivu on suojeltu, ja talo on määritelty kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi rakennukseksi.

Vähäkallion maamerkkejä

Elannon leipomo 1924 ja pääkonttori 1928.

Metso, asuintalo Simon- ja Annankadun kulmassa 1925.

Simppu, asuintalo Viiskulmassa Laivurin- ja Tarkk’ampujankadulla 1927.

Yrjönkadun uimahalli 1928.

Kallion Yhteiskoulu (nyk. Ilmaisutaidon lukio) 1929.

OTK:n pääkonttori 1933.

Alkon (nyk. Helsingin oikeustalo) rakennukset Salmisaaressa 1936.

Suomalainen Yhteiskoulu (Museoviraston talo) 1937.

Helsingin Suomalainen klubi (Kansakoulukuja 3) 1959.

Muualla mm. Enson Kaukopään tehdas 1935 ja Pallastunturin hotelli 1938, jonka Saksa tuhosi Lapin sodassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Asuminen

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu