Paikalliset

Lapset eivät saaneet leikkiä pihalla – helsinkiläisgraafikko kävi vastaiskuun

Graafikko Kasper Strömmanin laatimissa kylteissä lasten leikkikieltoa käsitellään mustalla huumorilla.

Kasper Strömman


Kun Helsingissä Sörnäisissä sijaitsevan ruotsinkielisen esikoulu Åshöjdensin lapsilta kiellettiin leikkiminen taloyhtiön sisäpihalla, Kasper Strömman lähti vastaiskuun.

Strömmanin tytär käy kyseistä esikoulua ja vuoden graafikko vuosimallia 2013 päätti laittaa taitonsa käyttöön. Hän päätti ”auttaa” taloyhtiötä ongelmassaan tehtailemalla pihalle kylttejä, joissa lapsia kielletään leikkimästä ja oleskelemasta alueella.

– Taloyhtiön ja isännöitsijän mukaan lapset syyllistyvät rikokseen leikkiessään alueella. Mielestäni on aika lapsellista laittaa juristit kuusivuotiaiden lasten kimppuun. Päätin kuitenkin vähän auttaa, graafikko kertoo.

Taloyhtiön hallitus päätti lokakuussa, että esikoulun lapset eivät saa käyttää taloyhtiön pihaa. Tämän johdosta lapset joutuvat nyt leikkimään lähialueen muissa leikkipuistoissa.

Strömmanin kylteissä muun muassa taloyhtiönpiha on sallittu kaikille muille paitsi lapsille. Eräässä kyltin kuvassa myös aikuinen henkilö lapio lapsia ulos pihalta.

– Pitihän tässä kerralla tehdä selväksi, mitä ajetaan takaa, Strömman myhäilee.

Miestä huolettaa asenne, että lapset pitää laittaa hiljaa leikkimään sisälle.

– Ehkä tämä on vähän tällainen ennakkotapaus ja tähän suuntaan meidän yhteiskunta on menossa. Minulle tämä on henkilökohtaista, koska oma tytär on koulussa, mutta tätä pitää mielestäni miettiä laajemminkin. Minusta koko tapaus on ihan älytön.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu