Liikenne

HSL esittää: Liityntäpysäköinti maksulliseksi kaikkialla

LIIKENNE Maksajiksi tulisivat pysäköinnin sijaintikunnan lisäksi pendelöijän kohde- ja kotikunnat.

– Kyllähän se kortin hinta nousee, jos liityntäpysäköinnistä pitää maksaa. Kun lähden kuuden aikaan töihin, tässä asemalla on vielä hyvin tilaa, mutta pari tuntia myöhemmin pitää jo parkkeerata radan toiselle puolelle. Julkisilla mieluummin kuljen, mutta auto on rakennusmiehellä hyvä olla, kun työmaat vaihtuvat, Keravalta Helsinkiin pendelöivä Pauli Karjalainen sanoo.

Sauvo Jylhä

Arki-ilta Keravan asemalla. Ruuhkajuna sylkee sisuksistaan työmatkalaisia, jotka kiirehtivät asemalaiturilla odottaviin busseihin ja aseman parkkiin pysäköityihin henkilöautoihin.

Toistaiseksi parkkipaikasta ei tarvitse maksaa, mutta Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL varautuu liityntäpysäköinnin maksullisuuteen. Maksullisuus on kirjattu HSL:n liikennejärjestelmäsuunnitelma 2015 -paperiin, joka lähtee lausuntokierrokselle Kuuma-kuntiin.

Myös pysäköintipaikkojen rakentamisen rahoitus jyvitettäisiin tulevaisuudessa kolmikannalle. Pysäköinnin sijaintikunnan lisäksi maksumiehiksi tulisivat myös pendelöijän kohde- ja kotikunnat.

– Kolmikanta koskee tosiaan uusien liityntäpysäköintipaikkojen rakentamisen rahoitusta. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että kun esimerkiksi tuusulalainen työmatkaaja jättää autonsa Keravalle ja matkustaa junalla Helsinkiin, liityntäpysäköinnin investointikulut jaettaisiin vastaisuudessa Tuusulan, Keravan, Helsingin sekä valtion kesken, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi valottaa.

Mitä kauempana keskustasta liityntäpysäköintipaikka on, sitä edullisempaa sen käyttäminen on."

Maksullinen liityntäpysäköinti on toistaiseksi käytössä Leppävaaran Sellossa, Malmilla, Martinlaakson Ostarilla, Myllypuron ostoskeskuksessa sekä kauppakeskus Ruoholahden pysäköintihallissa.

Liityntäpysäköintipaikkojen mahdollinen maksullisuus etenisi Rihtniemen mukaan metropoliseudun ytimestä ulos päin.

– Mitä kauempana keskustasta liityntäpysäköintipaikka on, sitä edullisempaa sen käyttäminen on. Liityntäpysäköintipaikat voivat siis olla maksuttomia, mutta vaativat ensi vaiheessa HSL-matkakortin esittämisen esimerkiksi pysäköintikentän reunassa olevalle puomille, joka avautuu, Rihtniemi kuvaa.

Pysäköintiin on totuttu ilmaisena tai lähes ilmaisena hyödykkeenä.

– Se on kuitenkin usein verovaroin järjestetty palvelu, josta maksavat nekin asukkaat, työntekijät ja asiakkaat, jotka eivät pysäköintiä käytä. Oikeudenmukaisessa hinnoittelussa hyötyjä tai käyttäjä maksaa aina pysäköintinsä. Toivomme, että myös valtio tulee mukaan seudullisesti merkittäviin kustannuksiin, Rihtniemi jatkaa.

Kuluttajan kukkarossa muutos tuntuisi mahdollisina pysäköintimaksuina.

– HSL:n matkakortin arvolla ei voida maksaa pysäköintiä, mutta HSL:n kortti toimii jo nyt tunnisteena ja avaa liityntäpysäköinnille varatun alueen. Pysäköintimaksu maksetaan sitten erillisiin pysäköintiautomaatteihin, Rihtniemi valottaa.

Kaavoitus on keskeisessä asemassa, kun uusia liityntäparkkialueita suunnitellaan.

– Tuommoisen pellolle tehdyn pysäköintikentän kustannus ei nyt ole niin kauhean suuri, mutta kun tiheässä kaupunkirakenteessa joudutaan tekemään pysäköintitaloa, siellä tonttimaan kanssa kilpailee monta muuta käyttötarkoitusta. Siinä mielessä hienoa olisi, jos liityntäpysäköintialueita voitaisiin tehdä yhteistyössä kaupan kanssa, Rihtniemi linjaa.

Kuuma-kunnilla on vuoden loppuun asti aikaa sanoa kantansa HSL:n hallituksen viime viikolla siunaamaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2015:een.

– Tässä on laaja joukko muitakin lausujia. Noin maaliskuussa kuvittelisin, että HSL:n hallitus on valmis käsittelemään tätä asiaa. Nyt tosiaan kysytään periaatteellista kantaa, voidaanko tässä liityntäpysäköintialueiden kustannusjaossa edetä näin. Meidän täytyy joka tapauksessa tapauskohtaisesti aina neuvotella, kun jokaisessa kunnassa on esimerkiksi vähän erilaiset maanomistusolosuhteet, Rihtniemi summaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Liikenne

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu