Kulttuuri

Kulttuurien museo vie aikamatkalle Siperiaan

Tutkimusmatkoillaan Siperiassa Marianna Flinckenberg-Gluschkoff tutustui paikalliseen elämäntapaan ja sai monta hyvää ystävää. Galja Japtik oli pieni tyttö silloin kun he tutustuivat. Nyt Galja Japtik opiskelee Pietarissa ja tuli sieltä tutustumaan näyttelyyn.

Anneli Tuominen-Halomo

Soittimet, käsityöt, puvut, leikkikalut ja rituaaliesineet kertovat Uralin takaisten kansojen arjesta uuden vuosituhannen kynnyksellä.

Suomensukuisten kansojen perinteet ovat edelleen elinvoimaisia, todistaa Kulttuurien museon ja Helinä Rautavaaran museon yhteistyönä syntynyt näyttely.

Tundran ja taigan tulilla -näyttelyn kuvat ja esineet ovat peräisin Marianna Flinckenberg-Gluschkoffin ja hänen perheensä matkoilta Luoteis-Siperiaan.

– Perheessäni on vähemmistöverta, koska taustani on suomenruotsalaisvenäläinen. Vähemmistöjen asiat ja erityisesti Suomen pohjoiset vähemmistöt ovat kiinnostaneet minua. Mieheni oli erityisen kiinnostunut kolttasaamelaisista ja minä tunturisaamelaisista. Kävimme Lapissa säännöllisesti vuodesta 1972 ja opiskelimme suomalaista poronhoitoa.

Siperiassa asutaan ja eletään luonnon ehdoilla.”

1980-luvun lopulla perhe sai tilaisuuden lähteä Siperiaan. Venäläiset tutkijat pyysivät heitä ranskalaisten tutkijoiden tueksi, koska he osasivat venäjää ja ranskaa ja tunsivat poronhoitoa. Ranskalaiset ja kanadalaiset eivät kuitenkaan saaneet viisumia, joten perhe lähti matkaan paikallisen tiedeakatemian tutkijoiden kanssa.

– Kanssakäymistä helpotti se, ettemme tarvinneet tulkkia.

Myös tieto siitä, että vieraat kuuluvat sukulaiskansaan, mursi jäätä. Perhe tutustui samojedeihin eli nenetseihin, hanteihin eli ostjakeihin ja manseihin eli voguleihin.

– Otimme esiin sanoja, jotka ovat kielissämme samantapaisia, kuten kala, tuli ja koivu. Lisäksi voi on sielläkin voita. Tämä vaikutti paikallisten suhtautumiseen ja hälvensi pelkoja.

Flinckenberg-Gluschkoffin perhettä kiinnosti erityisesti kielen säilyminen, perinteisten elinkeinojen säilyminen ja ekologinen elämäntapa.

– Heidän elämänasenteensa teki suuren vaikutuksen. Siperiassa asutaan ja eletään luonnon ehdoilla. He lähtevät siitä, että tundralla pitää liikkua niin, ettei siitä jää jälkiä. Kotapaikka siivotaan huolellisesti. Meillä on valitettavasti tapana jättää jälkiä ja roskat luontoon.

Objoen vartta kulkiessaan Flinckenberg-Gluschkoff huomasi, että rantojen kotakylät ja sisämaan porokylät eivät ole Castrénin ajoista muuttuneet miksikään. Nyt kaasukenttien hyödyntäminen ja Koillisväylän laivaliikenteen kasvu ovat muuttamassa ja tuhoamassa alkuperäiskansojen asuinalueita. Vaikein tilanne on Jamalissa, koska maaperä ei kestä lämpötilan nousua.

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff on lahjoittanut kulttuurien museolle noin 140 esinettä ja niistä osa on nyt nähtävillä Helinä Rautavaaran museossa. Hän sai ensimmäiset esineet lahjaksi vuonna 1989 kotakylistä.

– Lahjan antaminen on siellä tärkeä osa kulttuuria.

Näyttely kertoo muun muassa karhun merkityksestä alueen kulttuurille, vitriineissä on esillä perinteisillä kuvioilla koristeltuja koruja sekä lasten leluja, jotka on tehty vaikkapa linnunnokasta ja kangassykeröstä.

Tundran ja taigan tulilla -näyttely on esillä Helinä Rautavaaran museossa (WeeGee-talo, Ahertajantie 5, Espoo) maaliskuun alkuun saakka.

Kansallismuseon Seikkailuja Siperiassa -näyttelyssä Kai Donnerin valokuvat vievät aikamatkalle Siperiaan 1910-luvulle. Näyttelyssä kohdataan alkuperäiskansoja, mutta myös Donnerin venäläisissä kylissä ja kaupungeissa tapaamia kauppiaita, lääkäreitä, virkamiehiä ja Siperiaan karkotettujen suomalaisten ja ruotsalaisten jälkeläisiä. Donner onnistui ottamaan kuvia myös šamaaneista ja hän ikuisti maisemia ja matkojensa vaiheita.

Seikkailuja Siperiassa -näyttely on esillä Kansallismuseossa (Mannerheimintie 34, Helsinki) helmikuun alkuun asti.

Marianna Flinckenberg-Gluschkoff

Eläkkeellä oleva Helsingin yliopiston venäjän kielen lehtori.

Kirjoittanut Siperian pohjoisista alueista ja sen kansoista kirjan Ugrien mailla. Suomalaisten tutkimusmatkailijoiden jalanjäljillä Ob-virralta Uralille.

Hän on tutustunut erityisesti Hanti-Mansiaan ja Jamalian Nenetsiaan.

Siperian sylissä -kirja ilmestyi 2011.

Ensimmäisellä matkalla vuonna 1989 mukana olivat aviomies Kirill sekä lapset Kira ja Peter.

Viimeisen matkan hän teki yksin vuonna 2008.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu