Viihde

The Blanko palaa herkempänä uudella levyllään

The Blankon solisti Pauli Hauta-aho on myös suitsutettu kitaristi. Hänen mielestään Suomi on kuitenkin täynnä hyviä soittajia. - Lähipiirissänikin on ihmisiä, joita katson ylöspäin.

Sony Music

Kesän alussa Helsinki kylpi auringossa, mutta Pauli Hauta-ahosta mikään ei oikein tuntunut miltään. The Blankon kitaristi-laulajalla oli takanaan intensiivinen levyntekoprosessi, johon oli vuodatettu valtava määrä energiaa. Yleisö pääsee kuulemaan lopputuloksen perjantaina kun Into The Silence -albumi julkaistaan.

– Minulla meni hetki keräillessä itseäni ja palautuessa. Prosessi oli hieman kuin mielen voimin tehty kuntosalitreeni, mutta nyt eletään ja hengitetään taas täysillä, Hauta-aho nauraa.

The Blanko perustettiin 2006, mutta esikoisalbumi sai odottaa itseään vuoteen 2011 saakka. Flying Colours saa kiittävät arviot ja jatkoi osaltaan Von Hertzen Brothersin alulle panemaa rockpellon raivaustyötä.

Debyytin jälkeen The Blanko kiinnitettiin Sony Musicin rosteriin. Keväällä julkaistu Face The Fear -kappale on soinut paljon YleX:llä. Olisiko raskaampi rock löytämässä tiensä suuren yleisön syliin?

– Toivottavasti on. Ehkä ihmiset ovat hiljalleen heräämässä tässä tosi-TV-aikakauden keskellä ja toisenlaisellekin musiikille on tilausta. Emme me tee kokeellista musiikkia, mutta valtavirtamusiikkiin tottunut tarvitsee ehkä pari kuuntelukertaa päästäkseen sisälle, Hauta-aho miettii.

– Emme me kuitenkaan oikeastaan vaivaa päätämme tuollaisilla asioilla. Olemme aina tehneet tällaista musiikkia ja tulemme aina tekemään.

Into The Silencella on mukana useampikin vieras, mutta yksi todellinen yllätysnimikin on joukossa. Legendaarisen Massive Attack -yhtyeen kitaristi Angelo Bruschini on mukana Fade Away -kappaleessa.

– Tunnen Bruschinin muutaman vuoden takaa. Tehdessäni Fade Awayta huomasin, että siinä alkoi olla kaikuja Jeff Buckleyn ja trip hop -musiikin välimaastosta. Koska siinä oli vivahde Massive Attack -tunnelmaa, ajattelin kysyä Bruschinia mukaan ja mielellään hän lähtikin.

Erinomaisena kitaristina itsekin pidetty Hauta-aho ihailee kollegansa soittotaitoja.

– Livenä Massive Attack on todella hyvä. Heillä on mielenkiintoinen äänimaailma, jossa on varaa kokeilla hieman erilaisia juttuja. Bruschini toi mukaan tunnelmaa, jota kutsun ohueksi yläpilveksi. Hänellä on hyvä melodiantaju.

 

Emme mieti onko meidän musiikki vaikeaa.”

Syksyn keikkoja Hauta-aho odottaa innolla.

 

– Olemme venyttäneet ääripäitä viime albumista ja bändin ytimekkyys on sen myötä vielä entisestään kirkastunut. Osaamme olla rajumpia, mutta myös paljon herkempiä.

The Blanko levynjulkaisukeikalla Virgin Oilissa (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) pe 23.8. klo 22.

Juttua on korjattu 26.8.

The Blanko

Helsinkiläinen rock-yhtye.

Perustettu vuonna 2006.

Jäsenet Pauli Hauta-aho (kitara & laulu), Jarkko Saarinen (rummut & taustalaulu) ja Marko Haataja (basso).

Blanko EP ilmestyi vuonna 2007.

Sijoittui Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina 2010-listauksessa kymmenen parhaan joukkoon.

EsikoispitkäFlying Colours vuonna 2011.

Sinkku Face The Fear julkaistiin keväällä 2013 ja on soinut paljon YleX:llä.

Toinen levy Into The Silence ilmestyy 23.8.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu