Paikalliset

Rapistuvaa Lapinlahtea remontoidaan

Historiallinen Lapinlahden sairaala uhkaa rapistua purkukuntoon, ellei vähintään ylläpitäviä korjauksia tehdä. Täysi peruskorjaus maksaisi kymmeniä miljoonia euroja.

Johanna Erjonsalo
Lapinlahden entisen sairaala-alueen rakennuksille on suunnitteilla ylläpitäviä korjauksia. Päärakennuksen lisäksi Lapinlahdessa aiotaan korjata vanhaa terapiataloa, omenapuutaloa ja huoltorakennusta. Kaikki neljä rakennusta ovat tällä hetkellä tyhjillään.

Ylläpitävät korjaukset kohdistuvat lähinnä rakennusten ulkoseiniin, ikkunoihin ja vesikattoon. Talot eivät ole niiden jälkeenkään käyttökunnossa, mutta korjauksilla on tarkoitus ehkäistä rakenteellisten vaurioiden paheneminen ja uudet vesivahingot.

Kiinteistölautakunta hyväksyi ylläpitokorjauksia koskevan ehdotuksen torstaina ja hankesuunnitelma etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Kiinteistöviraston tilakeskus on teettänyt Lapinlahden sairaalan ylläpitokorjauksille suunnitelman, jonka mukaisesti työt voitaisiin aloittaa loppukeväällä 2015. Korjausten on tarkoitus valmistua vuonna 2017. Hankkeen kustannukset ovat noin 6,9 miljoonaa euroa.

Investointi on arvioitu kannattavaksi, sillä talot ovat vaarassa rapistua korjauskelvottomiksi. Nyt suunnitellut korjaukset vähentävät tulevien töiden tarvetta ja siten myös nostavat myyntihintaa, jos kaupunki tulevaisuudessa myy rakennukset.

Sisäilmaongelmista kärsivä Lapinlahden sairaala on valmistunut vuonna 1842, ja se ollut pääosin tyhjillään vuodesta 2008. Suojellun päärakennuksen täysi peruskorjaaminen maksaisi kymmeniä miljoonia euroja.

Kaupunki on etsinyt Lapinlahden sairaalalle pitkään käyttäjää, joka kunnostaisi sen omalla kustannuksellaan. Alueen kaava edellyttää, että rakennusten tuleva käyttötarkoitus liittyy terveydenhoitoon tai julkiseen sosiaalitoimeen.

Yhtenä vaihtoehtona sijoittajien houkuttelemiseksi on, että puistoalueen ulkopuolelle Länsiväylän lähelle kaavoitetaan tulevaisuudessa lisää rakennusoikeutta. Sairaalasta järjestettäisiin tämän jälkeen ostotarjouskilpailu. Ostaja sitoutuisi kunnostamaan sairaalarakennukset ja saisi samalla oikeuden kaavoitettavaan uudisrakennusoikeuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu