Paikalliset

Itäkeskuksen Maamerkki pääosin asuntokäyttöön

Itäkeskuksen Maamerkki on Helsingin korkeimpia tornitaloja.

Jani Jakonen

Helsingin korkeimpiin rakennuksiin kuuluva Itäkeskuksen Maamerkki muutetaan toimistokäytöstä pääosin asumiseen.

Poikkeusluvan hakijan mukaan Maamerkin 4. - 17. kerrokset on tarkoitus muuttaa asunnoiksi. Alimmat kolme kerrosta säilyvät toimisto- tai liiketiloina.

Vuonna 1987 valmistunut Itäkeskuksen Maamerkki on Wikipedian mukaan 82 metriä korkea.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta on päättänyt hyväksyä Kiinteistö Oy Itäkeskuksen Maamerkin jättämän poikkeamishakemuksen.

Kiinteistöyhtiön mukaan rakennus on toimistokäytössä elinkaarensa päässä. Lisäksi alueella on ylitarjontaa toimistotiloista, mutta asunnoista olisi myönteisiä seurannaisvaikutuksia ympäristöön.

Itäkeskuksen Maamerkki saatetaan myöhemmin suojella siinä vaiheessa, kun Lyypekinaukion ja lähistön asemakaavaa muutetaan. Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan Maamerkin arkkitehtoniset, kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset ansiot edellyttävät rakennuksen suojelua asemakaavassa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu