Asuminen

Hitas-katteet järkyttävät asuntopäättäjää – ”Tämä täytyy selvittää!”

Arabianrannassa on monen eri yhtiön hitas-kohteita.

Arkistokuva Marketta Karjalainen

Asuntolautakunnan puheenjohtaja Vesa Peipinen (vihr) hämmästelee sitä, että rakennusliikkeet voivat tehdä yli 30 prosentin voittoa hitaskohteilla.

– Ei kuulosta kohtuulliselta ollenkaan. Se on vastoin hitaksen ajatusta tuottaa kohtuuhintaisia omistusasuntoja.

Helsingin Uutiset kertoi keskiviikkona rakennusliikkeen netonneen Arabianrannassa sijaitsevan hitaskohteen asuntojen myynnistä 12 miljoonaa euroa, kun koko myyntihinta oli 38 miljoonaa euroa.

Hitas-kohteiden enimmäishinnan määrittelyssä lähdetään siitä, että rakennuttajan kate saa olla noin 10 prosenttia.

– Hitaksen ehtoihin kuuluu, että rakennuttajapalkkio on kohtuullinen, Peipinen muistuttaa.

Lautakunnan puheenjohtaja ei ole aiemmin kuullut näin korkeista katteista hitas-tuotannossa.

– Kaupungin hallinnossa on syytä syventyä selvittämään, onko ilmiö laajempikin, hän sanoo.

Asunto-osaston päällikön Markku Leijon mukaan kaupungilla ei ole hitas-kauppahintojen jälkiseurantaa.

Peipinen ihmettelee myös tätä.

– Kyllä järjestelmän valvonta kuuluu viranomaisille. On tsekkaamisen arvoista, pitääkö valvontaa kiristää, Peipinen pohtii.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Hitas-asunnoista miljoonavoittoja rakennuttajille4.2.2015 06.00
Hitas-asunnoissa pyöritetään huoneistohotelleja – muhkeat tuotot14.6.2014 07.00
Kauppa tökkii – kaupunki avasi uuden palvelun hitas-asunnoista13.5.2014 12.30
Hitasten myynti tahmeaa Viikinmäessä21.5.2013 13.01
Hitas-järjestelmästä luopujat kääräisevät muhkeat voitot Katajanokalla7.3.2013 16.58
Hulppeat hitas-asunnot eivät kiinnosta ostajia15.2.2013 10.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Asuminen

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu