Puheenaihe

”Napoleon ei jaksanut kävellä postilaatikolle” – joka kolmas lemmikki kärsii ylipainosta

Juhlapäivänään Napoleon sai valita itselleen uuden kaulapannan. Sovittamisessa koiraa auttavat omistaja Sinna Laine (vas.) sekä Animagia edustava Laura Kortelainen.

Taina Joutsen

Joka kolmas koira tai kissa on ylipainoinen, sanoo Animagi-eläinlääkäriasemien myyntipäällikkö Laura Kortelainen.

Hänen mukaansa tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lemmikit saavat liikaa kaloreita.

– Ennen kissat saalistivat metsissä, enää ei ole mahdollista kuluttaa saatua kalorimäärää samalla tavoin pois. Silti ruokamäärä pysyy samana.

Kortelainen muistuttaa koiranomistajia siitä, että jos lemmikillä on vapaapäivä, se ei tarvitse yhtä paljon ruokaa kuin niinä päivinä, joina se esimerkiksi kiertää Tuusulanjärven omistajansa kanssa.

– Lemmikille annetaan ruokaa tarpeen mukaan. Sisäkissaa voi aktivoida laittamalla kuivamuonanappuloita eri puolille asuntoa, niin että se joutuu etsimään niitä, hän vinkkaa.

Lemmikkien omistajat suhtautuvat Kortelaisen mukaan vaihtelevasti siihen, että heille sanotaan koiran tai kissan paino-ongelmasta.

– Joillakin kestää pari minuuttia ymmärtää asia, toiselta asian pohtimiseen kuluu pari viikkoa.

Kortelaisen mukaan koiralle sopiva painonpudotuksen viikkovauhti on 0,8 prosenttia painosta ja kissalle 0,5 prosenttia painosta.

Mikä menee lemmikin suuhun vettä lukuun ottamatta sisältää kaloreita.”

– Muistutan vielä, että kaikki, mikä menee lemmikin suuhun vettä lukuun ottamatta sisältää kaloreita.

Lemmikin lihavuus heikentää eläinlääkäri Marit Lindbergin mukaan sen vastustuskykyä ja edistää monien sairauksien, esimerkiksi nivelongelmien ja diabeteksen puhkeamista. Lihavuus voi aiheuttaa myös sydänoireita.

– Painonhallinnalla lemmikin elämänlaatua ja terveydentilaa voidaan parantaa merkittävästi. Laihtuminen pidentää todennäköisesti myös sen elinikää. Onnistumiseen tarvitaan oikeanlaista ravintoa, liikuntaa sekä pitkäjänteisyyttä. Ihan niin kuin ihmisilläkin, kokonaisen elämäntapamuutoksen sisäistämistä, Lindberg sanoo.

Animagin Ahkerin Painonpudottaja on Animagi-eläinlääkäriasemilla vuonna 2014 ensimmäistä kertaa toteutettu lemmikkien painonpudotusohjelma, jossa koirat ja kissat laihduttavat ravitsemusneuvojan kanssa turvallisesti kohti ihannepainoa.

Ylipainoiselle lemmikille tehdään ruokintasuunnitelma ja lemmikin laihtumista seurataan säännöllisissä punnituksissa.

Vuonna 2014 painonpudotusohjelmaan osallistui noin 200 lemmikkiä eri puolilta Suomea.

Tämän vuoden ohjelma on jo alkanut, ja siihen voi lähteä mukaan mihin aikaan vuodesta haluaa.

Lisää aiheesta: 

”Riskipiski” Romaniasta pääsi viimein kotiin7.2.2015 17.35
Milli-koira parantaa autismiluokan opiskelutuloksia28.1.2015 16.00
Tässä on sankarikoira Mimmi – pelasti vanhuksen hyisestä metsästä21.1.2015 15.00
Hirvikoira nousi Suomen top3-rotuihin16.1.2015 09.56

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Klikkaa uusin lehti!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu