Puheenaihe

Koraaninluku radiossa nosti raivon – "Sotkee nuorten päät ja vihasoppa on valmis"

Koraanin lukeminen ääneen Yleisradion ohjelmasarjassa herättää jo etukäteen suomalaisissa melkoisia tunteita.

Kuvituskuva

Yleisradion ilmoitus siitä, että maaliskuun alusta lähtien radiossa ryhdytään lukemaan koraania suomen kielellä läpi on saanut lehtemme lukijat takajaloilleen.

Vajaassa vuorokaudessa kaupunkilehden sivuille kertyi yli 70 kommenttia, joista valtaosassa vastuttettiin tiiviisti ajatusta esittää islamin pyhän kirjan luentaa radioaalloilla.

Esimerkiksi nimimerkki Suomi, jää hyvästi! arvioi, että lukuhanke on terrorismiin kehottavaa toimintaa.

Tuollaiset höpöteksti sekoittavat nuorien pään ja vihasoppa on valmis. Ei kuulu Ylen tehtäviin!

Samalla linjalla jatkaa myös nimimerkki Katastrofieste, jokä ällistelee, että tämänkö vuoksi suomalaiset maksavat yleveroa.

Ajankohtaisohjelmia lopetetaan, että saadaan kuulla ulkomaalaisten satukirjan tarinoita? Ei ole koskaan taidettu Ylen taajuuksilla lukea Raamattua, vaikka se on monille suomalaisille pyhä kirja, muistuttaa Katastrofieste.

Uskomatonta, että Pariisin muhamettilaisen terrori-iskun tekijöitä kunnioitetaan tällaisella uskonnollisella kannustuksella, meidän verovaroillamme! Välittämättä terrorin uhreista ja heidän omaisistaan, välittämättä suomalaisista! kertoo nimimerkki Anonyymi X.

Toisenlaisiakin tuntemuksia koraaniuutinen toi julki.

Tasapuolisuuden nimessä pitää sitten kirkkoraamattukin lukea Yleisradiossa. On väärin, että kaikki joutuvat maksamaan Yle-veron, vaikka eivät voi vaikuttaa millään tavalla ohjelmien sisältöön, kertoo mielipiteenään nimimerkki Juu.

Jos uskontojen pyhiä kirjoituksia pidetään sivistyksenä, niin tämä ohjelma on todellakin paikallaan, muistuttaa nimimerkki Lahkojen sotiminen.

Radiota ja muita viestintävälineitä voi vapaasti käyttää tai olla käyttämättä. Mikä ihmeen ongelma on monipuolisessa ohjelmatarjonnassa, korostaa nimimerkki Rouva Ränni.

Nimimerkki Erikoisasiantuntija kehottaa kaikkia palstoilla rutisijoita ja muita persuja siirtymään radion ääreen.

Vois viimeiset harmaat aivosolut saada jumppaa. Tai eihän se yks aivosolu oikein voi yksikseen kolista...

Onko koraanin lukeminen Ylellä hyvä idea?

Ei
77% (2779 ääntä)
Kyllä
23% (817 ääntä)
Ääniä yhteensä: 3596

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Sana viikonvaihteeksi – Yle aloittaa Koraanin ääneenluvun radiossa23.2.2015 15.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu