Paikalliset

Leffaprojekti sai nuoret pois pahanteosta

Milana Novokmet, Tiitus Rantala ja Sami Hussein näyttelevät Sami Laitisen ohjaamassa nuorisokuvauksessa Muutoksii.

Johanna Erjonsalo

Vuonna 2004 herttoniemeläinen Sami Laitinen oli vuokraamassa elokuvaa, kun myymälään pelmahti sisään joukko huonosti käyttäytyviä nuoria.

Tilanteessa, jossa moni olisi varmasti ummistanut silmänsä nuorten häiriökäytökseltä, Laitinen puuttui asiaan.

– Kävelin jätkien luokse ja kysyin, eikö heillä ole oikeasti mitään parempaa tekemistä. Vastaus kuului, että ei ole. Päätin sitten, että minäpä järjestän jotain ja sovittiin treffit myöhemmäksi.

Kohtaamisesta lähti liikkeelle jonkin aikaa Herttoniemessä toiminut nuorille suunnattu Respect -elokuvatyöpaja.

Laitisen vetämä nuoria elokuvan pariin tutustuttanut projekti sai jopa poliisilta kiitosta Herttoniemen nuorisorikollisuuden vähentämisestä.

Fuaad Amin oli yksi vuosien takaisen videovuokraamokohtaamisen nuorista.

Hänen mukaansa Laitisen työ Herttoniemessä on muuttanut monen nuoren elämän.

– Voin ihan rehellisesti sanoa, että ilman Samia en olisi se mies, joka nyt olen. Minulla oli nuorena huonoja esikuvia, eikä oikeastaan mitään tekemistä. Sami osoitti, että maailmassa on hyviä ihmisiä, jotka välittävät, Fuaad Amin kertoo.

– Olen myös varma, että täällä on muitakin nuoria, jotka tuntevat samalla tavalla.

Herttoniemen nuoriso pääsee esiin myös Laitisen ohjaamassa huhtikuussa ensi-iltansa saavassa elokuvassa Muutoksii.

Yhdessä alueen nuorten kanssa toteutettu elokuva sai Suomen elokuvasäätiöltä 250 000 euron avustuksen.

– Ilman tukea elokuvaa ei olisi tehty. Se on ollut pitkäikäinen haaveeni, Laitinen kiittää.

Elokuvan tarinassa kaksi nuorta tekevät hirvittävän teon, jonka seurauksena heidän ystävyytensä joutuu koetukselle.

Pääosissa nähdään herttoniemeläiset Tiitus Rantala, Sami Hussein ja Milana Novokmet.

– Meidät valittiin muistaakseni vuonna 2011 koekuvausten kautta koulusta. Kyllähän se vähän jännitti, Rantala kertoo.

– Sami kuitenkin käski meidän vain olla oma itsemme, Novokmet jatkaa.

Laitisen mukaan nuorisotyötä pitää yhä edelleen tehdä nimenomaan nuorten parissa. Hän ei tiedä, kuinka paljon aikoo itse jatkossa osallistua.

– Olen antanut jo aika paljon itsestäni ja koen, että välillä on muidenkin vuoro. Kokonaan en toimintaa kuitenkaan aio lopettaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että jokaisen aikuisen, jolla on ammatti, pitäisi käydä kertomassa nuorille siitä. Ikinä ei tiedä, mistä he kiinnostuvat, hän muistuttaa.

– Hauska juttu. Lähdin hakemaan leffaa ja tulikin loppuelämän pituinen lenkki, mies naureskelee yhdessä nuorten kanssa.

 

Juttua muutettu 17.12. klo 15.21. Haastattelussa ja kuvassa oli Milana Novokmet, ei Meri Hietala.

Suomen elokuvasäätiö

Suomen elokuvasäätiön tehtävänä on tukea ja edistää suomalaista elokuva-alaa.

Myöntää tukea elokuvien ammattimaiseen tuotantoon sekä niiden esittämiseen ja levittämiseen erilaisissa jakelukanavissa.

Perustettu vuonna 1969. Kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan toimialan ohjaukseen.

Saa varansa Veikkauksen voittovaroista.

Lähde: ses.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu