Paikalliset

Meri-Rastilan kaava repii pian kaupunginvaltuustoa

Näihin maisemiin nousee tulevaisuudessa kerrostaloja, mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy Meri-Rastilan kiistakaavan.

Jani Jakonen

Meri-Rastilan rantametsän rakentamisesta on tiedossa jännittävä kamppailu kaupunginvaltuuston kokouksessa 11. joulukuuta.

Lähes varmaa on, että Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaehdotuksesta äänestetään 85 jäsenen valtuustossa.

– Uskoisin, että hyvin tiukka äänestyksestä tulee. Ennakkokäsitykseni mukaan osa perussuomalaisista, pääosa vihreistä, vasemmisto ja jotkut hajanaiset päättäjät muista ryhmistä vastustavat kaavaehdotusta. Eli 43 äänen saaminen kaavan taakse on täpärällä, arvioi Sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Osku Pajamäki.

– Näyttää siltä, että äänestyksestä on tulossa hyvin tasavertainen, toteaa perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Harri Lindell.

Sdp:n ja perussuomalaisten riveissä on odotettavissa eniten rakoilua kaavaehdotuksesta äänestettäessä.

– Kyllä meidän valtuustoryhmämme rivit repeävät. Meillä ei ole yhteistä kantaa kaavaehdotukseen, asia käsitellään vielä ryhmässämme, sanoo Harri Lindell, joka itse kannattaa kaavaehdotusta.

Ennen valtuuston kokousta perussuomalaisten 8-henkinen valtuustoryhmä päättää, muodostaako se kaavaehdotukseen yhteisen kannan, vai saako jokainen äänestää omantuntonsa mukaan.

– Niin sanottua ryhmäkuria ei ole tähän asti käytetty. Voi olla, että nyt täytyy ensin äänestää, toteutetaanko tässä asiassa ryhmäkuria.

Mitä arvioisit ennakkoon, kuinka moni perussuomalaisista valtuutetuista on rantametsän asuntorakentamisen kannalla?

– Sitä en pysty sanomaan tässä vaiheessa. Mutta jännittäväksi menee, Harri Lindell vastaa.

Sdp:n valtuustoryhmä on jo muodostanut yhteisen kannan, joka on kaavaehdotuksen puolella.

Silti demareiden rivit saattavat revetä äänestyksessä.

– Ryhmässämme on erilaisia mielipiteitä tästä kaavaehdotuksesta ja mielipiteet ovat hyvin perusteltuja. Meri-Rastilan rantametsän rakentamista vastustavat meidän ryhmässämme lähinnä ne valtuutetut, jotka asuvat rantametsän lähellä Vuosaaressa, Osku Pajamäki sanoo.

Valtuutettu Ville Jalovaara ja valtuuston kokouksiin usein osallistuva varavaltuutettu Jape Lovén ovat saaneet ryhmältään vapaat kädet äänestää kaavaa vastaan, koska he asuvat Vuosaaressa.

– Meillä on traditio, jonka mukaan ryhmän päätöksistä voi poiketa silloin kun päätettävänä on oman asuinalueen kannalta hyvin herkkä kysymys, Pajamäki jatkaa.

Valtuuston pienryhmistä ainakin viiden valtuutetun Rkp:ssä mielipiteet jakaantuvat puolesta ja vastaan.

Valtuuston suurin ryhmä, kokoomus, pääosin kannattaa kaavaehdotusta. Vuosaarelaisvaltuutettu Timo Raittinen on kertonut vastustavansa rantametsän rakentamista.

Päätökset tähän mennessä

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi omalta osaltaan Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaehdotuksen marraskuun alussa.

Päätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen äänin 5-4. Kokoomus ja perussuomalaisten Tom Packalén olivat kaavan kannalla. Sdp:n rivi repesi äänestyksessä, sillä Heta Välimäki kannatti kaavaa ja Jape Lovén vastusti.

Myöhemmin kaupunginhallitus hyväksyi kaavaehdotuksen äänin 9-6. Kokoomus ja Sdp olivat kaavaehdotuksen kannalla. Vähemmistöön jäivät vihreät, vasemmisto ja Jussi Halla-aho (ps).

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu