Puheenaihe

Metron laituriovifarssi päätökseen Vuosaaressa – ovet puretaan

Automaattimetroprojektiin liittyneet laituriovet puretaan Vuosaaren asemalta, jossa ne ovat toimineet koekäytössä. Samanlaiset ovet piti tulla länsimetron asemille. Metro jatkaa kuitenkin kuskien ajamana.

Jussi Vehkasalo

Vuosaaren metroaseman laituriovet puretaan. Työt käynnistyvät maanantaina 16. maaliskuuta ja kestävät kaksi viikkoa.

Metron automatisointiprojektiin liittyneet laituriovet puretaan, koska metroliikenne jatkuu toistaiseksi kuljettajien ajamana. Laituriovet asennettiin Vuosaareen alunperin jo syksyllä 2010. Jo laituriovien käyttöönotto takkuili, sillä ne saatiin testikäyttöönkin matkustajille vasta puolentoista vuoden jälkeen, ja metro joutui käyttämään Vuosaaressa kauan vain yhtä raidetta.

Aseman pohjoispuolinen raide on ensi viikosta alkaen suljettu purkutöiden ajan. Metro liikennöi Vuotien puoleisella raiteella, eli metrojunat saapuvat ja lähtevät samalta raiteelta. Töillä ei ole vaikutusta metron vuoroväleihin.

HKL ja Länsimetro Oy ovat tähän mennessä maksaneet mönkään menneestä automaatioprojektista Siemensille noin 50 miljoonaa euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Metron laituriovet vihdoin käyttöön15.2.2012 14.23
Metro nilkuttaa yhä Vuosaaren asemalla23.8.2011 11.29
Metropiina jatkuu yhä Vuosaaren asemalla11.3.2011 14.46
Metrouudistuksen alku takkuilee Vuosaaressa7.1.2011 14.07
HKL-pomo: Automaattimetro tulee vasta 2020-luvulla17.12.2014 12.51
Automaattimetron ”kriittinen polku” viivästyttämässä länsimetroa13.10.2014 19.21
Siemens: Länsimetro kulkee vasta marraskuussa 20177.5.2014 11.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu