Paikalliset

Demarit: Guggenheim-päätös palautettava valtuustolle

Tätä tonttia Etelärannasta Guggenheim-säätiö havittelee nyt. Tontille mahtuisi galleriatiloiltaan New Yorkin Guggenheimin kokoinen rakennus.

Guggenheim-säätiö

Helsingin demarit haluavat, että esitys taidemuseo Guggenheimin tonttivarauksesta Etelärantaan palautetaan uuteen valmisteluun ja tuodaan täydennettynä kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Sdp:n ryhmä aikoo esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että asia tuodaan valtuuston ratkaistavaksi ensi kesän loppuun mennessä.

Museon tonttivarauksesta tai siihen liittyvästä arkkitehtikilpailusta ei voida demareiden mukaan tehdä päätöstä ennen kuin koko hankekokonaisuus on selvillä.

Sdp:n kaupunginhallitusryhmä kertoo aikomuksistaan Stadin Demareiden blogissa.

Demariryhmän mielestä Guggenheim-museohanke on Helsingille niin merkittävä, ettei sen yksittäisistä osista voida päättää ennen kuin kokonaisuutta on käsitelty ylimmässä päättävässä elimessä.

Demarit edellyttävät myös tarkennettuja vastauksia museota ajavalta Guggenheim-säätiöltä.

– Kaupungin päättävä elin eli kaupunginvaltuusto ei ole missään vaiheessa käsitellyt hanketta, joka kuitenkin vuosia pyörinyt kaupungin elimissä ja laajassa julkisessa keskustelussa, demarit hämmästelevät blogissaan.

Kaupunginhallitus käsitteli tonttivarausesitystä tiistaina, jolloin esitys päätettiin jättää pöydälle. Ennakkoarvioiden mukaan kaupunginhallituksen enemmistö olisi valmis hyväksymään varauksen, jota museosäätiö pitää ehtona kansainväliselle arkkitehtikilpailulle.

Vaa’ankielen asemaan ovat nousseet vihreät, jotka ovat kallistuneet varauksen puolelle, mutta korostaneet, ettei se tarkoittaisi samaa kuin rakentamispäätös. Ehdoksi vihreät ovat esittäneet muun muassa tinkimistä kalliista liikennehankkeista. Demareita ajatus tällaisista lehmänkaupoista ei ole miellyttänyt.

Demareiden valtuutetun Ville Jalovaaran mukaan Guggenheim-museo pitäisi rahoittaa merkittäviltä osin yksityisvaroin. Jalovaara kirjoitti blogissaan perjantaina, että museosäätiön viime syyskuisessa esityksessä rahoitus näyttää nojaavan liikaa kaupungin varaan.

Ylen uutisten tietojen mukaan demareiden ehdotus ei saa riittävää kannatusta ensi maanantain kokouksessa.

Ylen mukaan sen taakse asettuisivat ainostaan perussuomalaiset ja vasemmistoliitto. Sen sijaan kokoomus, rkp, keskusta ja vihreät katsovat, että tonttivaraus ja arkkitehtikilpailu ovat oikea tapa edetä asiassa.

 

Lisäys klo 14.40: Täydennetty Ylen tieto puolueryhmien kannoista.

 

Aiheesta muualla: 

http://villejalovaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158025-guggenheim-kaupunginvaltuu...

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu