Puheenaihe

Hiv-narkomaanit pelottavat Munkkisaaressa – tämä on liian tuttu näky

HUUMEHÄIRIÖT  Munkkisaaren päiväkeskuksen asiakkaat jättävät huumeneuloja lojumaan ympäristöön ja uhkailevat alueen asukkaita.

Munkkisaaren päiväkeskuksen ympäristössä lojuu käytettyjä huumeneuloja. Kuvassa näkyy vanhan ratakuilun vieressä kulkevan pysäköinti- ja kävelytien varrelta löytyneitä käytettyjä huumeneuloja.

Niko Lipsanen

Munkkisaaren asuinalueella on turhauduttu alueella liikkuvien huumeidenkäyttäjien aiheuttamiin häiriöihin.

Munkkisaarenkatu 16:ssa toimii neulojenvaihtopiste ja hiv-positiivisille narkomaaneja palveleva Munkkisaaren päiväkeskus.

– Häiriöitä on ollut jo vuosikausia. Pahimmat ongelmat keskittyvät Munkkisaarenkadulle, kertoo asukasyhdistys Munkkisaari-Hernesaari-seura ry:n sihteeri Niko Lipsanen.

Häiriöitä on ollut jo vuosikausia.”

Eniten väkeä kiusaavat puistoista ja muualta lähiympäristöstä ajoittain löytyvät käytetyt huumeneulat.

Pelkona on, että lapset pääsevät käsiksi hiv-positiivisten huumeidenkäyttäjien neuloihin.

– En ole onneksi kuullut, että näin olisi käynyt, Lipsanen sanoo.

Asukasyhdistyksen vuosikokouksessa nousi hiljattain esille, että asukkaat ovat myös huolissaan huumeidenkäyttäjien uhkaavasta käytöksestä.

– On ollut uhkaavia tilanteita. Narkomaanit ovat uhkailleet asukkaita ja heidän koiriaan. Tiettävästi he eivät ole suoranaisesti käyneet kenenkään kimppuun, Lipsanen selvittää.

Lisäksi asukkaita on häirinnyt se, kun huumeidenkäyttäjät hakeutuvat rappukäytäviin ja välillä jopa majoittuvat taloyhtiöiden kellareissa.

Lipsasen mukaan häiriköinti on edelleen turhan yleistä, vaikka ”parina viime vuotena ongelmia on onneksi ollut aiempaa vähemmän”.

Munkkisaaren päiväkeskus on pääkaupunginseudun ainoa toimipiste, joka on suunnattu hiv-positiivisille huumeidenkäyttäjille. Toimipistettä pyörittää Helsingin Diakonissalaitos.

Alueen asukkaiden mielestä päiväkeskuksen sijainti ei ole paras mahdollinen myöskään sen asiakkaiden kannalta: Munkkisaari ei ole keskeisten joukkoliikenneyhteyksien varrella.

Asukkaista ongelmallista on myös se, että Munkkisaarenkadulla on jalkakäytävä vain toisella puolella katua. Siten väistäminen ajoväylän toiselle puolelle ei ole mahdollista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Päihdekeskus halutaan Kannelmäkeen – asukkailta harvinainen nimilista31.3.2015 19.00
Kannelmäessä saattaa pelottaa: ”Viina ja suomalaismies raju yhdistelmä”5.4.2015 20.10
Vuokralaiset muuttivat asunnon huumeluolaksi – näin laki suojaa rötöstelijää20.3.2015 21.00
Raju muutos: Rattijuoppous vähenee – huumekuskeja jo kolmannes kiinnijääneistä2.3.2015 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu