Puheenaihe

Ensihavainto Suomessa: Tämä vaarallinen kiinalaisjäärä uhkaa lehtipuita

Tältä Aasianrunkojäärä näyttää.

Evira / Salla Hannunen

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on löytänyt ensimmäisen kerran eläviä Aasianrunkojäärän toukkia Suomesta. Toukkia löytyi puisista kehikoista, joita on käytetty Suomeen tuodun kiinalaisen kivitavaran pakkaamiseen.

Aasianrunkojäärä on lehtipuita tuhoava kovakuoriainen, joka uhkaa levitä Eurooppaan.

EU-maat tarkastavat erityisesti Kiinasta tulevan kivitavaran puista pakkausmateriaalia, koska niissä on havaittu puutteita.

Tällä kertaa puupakkauksissa oli asianmukainen merkintä kasvintuhoojakäsittelystä, mutta silti eläviä toukkia löytyi.

Aasianrunkojäärä on vaarallinen kasvintuhooja, jonka isäntäkasveja ovat monet Suomessakin yleiset lehtipuulajit, kuten haavat, poppelit, pajut, vaahterat, koivut, lepät, omenapuut ja päärynäpuut.

Jäärän suurikokoiset toukat elävät puunrungon sisällä ja syövät runkoon kookkaita käytäviä. Vioituksen seurauksena oksia kuihtuu ja koko puu saattaa kuolla.

Pakkausmateriaalissa kulkeutuneita aasianrunkojääriä on päässyt leviämään luontoon jo ainakin Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Itävallassa, Italiassa ja Englannissa.

– Vaikka aasianrunkojääriä on päässyt joissakin maissa luontoon, ei EU-maissa ole suinkaan vielä nostettu käsiä pystyyn. Uutta vaarallista kasvintuhoojaa ei haluta pysyvästi EU:n alueelle, sanoo ylitarkastaja Atro Virtanen Eviran kasvinterveysyksiköstä.

Aasianrunkojäärää esiintyy pysyvästi USA:ssa, Kanadassa, Kiinassa sekä Etelä- ja Pohjois-Koreassa.

Suomeen tuodaan Kiinasta kivitavaraa rakennustyömaille noin 60 000 tonnia vuodessa. Eniten sitä tuodaan huhti-syyskuussa, jolloin rakennetaan katuja ja pihoja.

Kiinalaista kivitavaraa maahantuovien ja käsittelevien yritysten kannattaa tarkkailla, onko puupakkauksissa eläviä hyönteisiä, toukkakäytäviä tai toukan syönnistä aiheutunutta puupurua.

Niistä pitää ilmoittaa Eviraan. Löydetty hyönteinen tai toukka on otettava talteen mieluiten elävänä vaikkapa lasipurkkiin.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu