Puheenaihe

Stubbin retoriikka muuttui 180 astetta – ”Isänmaan etu ensin”

Alexander Stubb totesi, että Suomen tulee jatkossa mennä isänmaa edellä.

Klaus Nurmi

Tulevan hallituksen EU- ja europoliittiset linjaukset ovat odotetunlainen kompromissi, jossa sekä EU-kriittinen perussuomalaiset että unionimyönteinen kokoomus ovat taipuneet omissa vaatimuksissaan.

Uusien linjausten mukaan hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa.

– Ensisijainen keino euromaan rahoitusongelmien hoitoon ovat maan kansalliset toimet talouden tervehdyttämiseksi ja julkistalouden vakauttamiseksi. Jos nämä keinot eivät riitä, toissijaisena keinona on sijoittajanvastuun toteuttaminen, EU-työryhmän linjauksissa todetaan.

Myöskään kahdenväliset luotot eivät kuulu hallituksen keinovalikoimaan eurokriisin hoidossa.

– Mikäli Euroopan vakausmekanismia (EVM) joudutaan vielä käyttämään, sen tulee tapahtua vain mekanismin nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa.

EVM:n käyttäminen on keinoista todennäköisin, mikäli kriisimaa-Kreikka aiotaan pitää eurojärjestelmässä.

Käytännössä Suomen EU- ja europolitiikkaan ei näytä tulevan suuria muutoksia.

Retorisella tasolla muutos on keskiviikon perusteella sitäkin suurempi.

Jopa euromyönteisenä tunnettu Alexander Stubb (kok.) sanoi hallitusneuvotteluiden tiedotustilaisuudessa, että ”isänmaan etu tulee nyt ensin”.

Myös hallituksen linjauksessa todetaan, että euroalueen vakauttamistoimia koskevat päätökset hallitus tekee ”Suomen kansallisen edun näkökulmasta”.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu