Ruoka

Tämä on pubiruuan salaisuus – ja näin yhdistät sen eri oluttyyppeihin

RUOKA Pubiruoka ei ole syntynyt sattumalta.

Kerrosvoileivät ovat pubiruokien klassikkoja. Niistä kokoat eväät myös kotisohvalle, vaikkapa lätkäpelin seuraksi.

Anikó Lehtinen

Jos kuvittelit, että olut on tehty vain juotavaksi, olet väärässä. Olut on aina liittynyt ruokaan – ja sen historia on kytköksissä majataloissa tarjottuihin tuhteihin patoihin, keittoihin ja leipiin.

Siksi trendikkäät gastropubit eivät ole uusi juttu, vaikka katseenkestävä pubiruoka ei olekaan enää vain raskasta ja lihaisaa.

Hiilihapot keventävät rasvaista ruokaa.”

Mutta mikä tekee pubiruuasta juuri pubiruokaa? Oluen maku.

Monet oluttyypit ovat parhaimmillaan rasvaisen ja maultaan tuhdin ruuan kanssa, sillä oluen humalointi leikkaa rasvan makua ja toisaalta rasva leikkaa oluen katkeruutta.

Rasvaista ruokaa keventävät myös hiilihapot.

Juomassa oleva hiilihappo ikään kuin pyyhkii makumuistin suusta, jolloin rasvainen ruokakin maistuu raikkaammalta pidempään.

Siksi rasvaisen ruuan pariksi sopivat kaikki kuplivat juoma kivennäisvedestä shampanjaan.

Oluessa yhdistyvät kuitenkin molemmat eli humalan katkero ja hiilihappo.

Yleensä pubiruokana tarjotaan erilaisia makkaroita lisukkeineen, paksuja täytettyjä leipiä, friteeraustaikinassa kypsytettyjä herkkuja, ranskalaisia perunoita ja lohkoperunoita.

Yksi klassikko on englantilaisesta keittiöstä tunnettu fish&chips – friteerattua valkolihaista kalaa ja paistettuja perunoita, yleensä vielä etikkaisen vinegreten siivittämänä.

Keski-Euroopan pubeista löytyy myös monia hyviä kala- ja äyriäisannoksia oluen kanssa nautittavaksi.

Jälkiruuat sovitetaan pubeissa usein siiderin makuun – siksi omenapiirakka on yksi pubiruokien klassikoista.

Kaikki nämä sopivat myös kotona järjestettävien illanistujaisten tai vapaamuotoisten juhlien tarjoiltavaksi, sillä pubiruuan ei tarvitse olla kaloripommi; herkkuja voi kokata myös kevyemmällä kädellä ja ilman, että ruokien kanssa juo edes olutta.

Haluatko kokeilla? Täältä löydät reseptit pubiklassikoihin!

Pubiruuan pariksi

India Pale Ale – oluttyyppi, joka taittaa ruuan rasvaisuutta runsaalla humaloinnillaan ja korkealla alkoholiprosentillaan.

Pils – vaalea, kuivan rapsakka olut, joka keventää friteerattujen ruokien öljymäisyyttä.

Tumma Lager – tämän oluttyypin paahteinen kuivuus sopii erikoisen hyvin makkaroiden pariksi.

Pale Ale – Sitrusmaisella humaloinnillaan saa raskaan annoksen maistumaan kevyemmältä.

Vaalea lager – hennon mallasmaisuutensa takia maistuu erityisin hyvin joko erilaisten leipien tai tulisen pubiruuan kanssa.

Porter ja stout – Kuivat ja paahteiset oluet käyvät varsinkin lihaherkuille, kuten erilaisille kyljyksille ja pihveille. Tuhdit suklaajälkiruuat sopivat näille oluille myös hyvin.

Olutta juomattomille: Kuiva, hapokas omenasiideri – Omenasiiderin hapot keventävät rasvaista ruokaa samalla lailla kuin oluen voimakas humalointi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Ruoka

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu