Puheenaihe

Leipäjono ulottuu nyt naapurilähiöön – "Tulin tänne jo aamuviideltä"

RUOKA-APU Myllypuron elintarvikejakelun satojen metrien jono on siirtynyt näkyvään ja huomiota herättävään paikkaan.

Useat ohikulkijat ovat ihmetelleet, mitä ihmiset jonottavat Myllypurontien kävelytiellä. Kyse on vanhasta leipäjonosta, joka nyt vain sijaitsee uudessa, entistä näkyvämmässä paikassa.

Jani Jakonen

Itä-Helsingissä ihmetellään, onko Myllypuron elintarvikejakelun jono pidentynyt koska se ulottuu jo Kurkimäkeen asti.

Paikallinen asukas kertoo, että leipäjono oli viime keskiviikkona siirtynyt Kurkimäen suuntaan. Myös Helsingin Uutisten toimittaja teki saman havainnon vieraillessaan paikalla.

– Asun Kurkimäessä ja aamulla töihin lähtiessäni jonon häntä oli asuintaloni vieressä. Jono on kaksi kertaa pidempi kuin viime vuoden keväällä mutta oikeastaan ihmettelen, että miksi jono on käännetty kulkemaan Kurkimäkeen. Nyt leipäjono blokkaa esimerkiksi liikenteen terveyskeskukseen, asukas kertoo.

Kun kauan jonottaa, niin tunteet voivat kuumentua. ”

Elintarvikejakelun järjestäjän mukaan jono siirrettiin uuteen paikkaan Myllypuron Liikuntamyllyn julkisivuremontin vuoksi.

Jonossa olevien ihmisten määrä ei ole noussut – päinvastoin.

– Viime vuoteen verrattuna on laskua. Elintarvikkeiden hakijoiden määrä on ollut tänä vuonna 600–850 välillä. Aiempina vuosina kävijöitä oli yleensä yli 1 400, huippuaikoina parituhatta, kertoo Myllypuron elintarvikeapu ry:n toiminnanjohtaja Sinikka Backman .

Liikuntamyllyn rakennuksen pääty on remontissa 3–4 viikkoa ja sen jälkeen jono siirretään takaisin vanhaan paikkaan, Kehä I:n alikulun ja Kontulan omakotitaloalueen suuntaan.

Backmanin mukaan jono täytyi kääntää täysin päinvastaiseen suuntaan, koska muita paikkoja ei ollut.

Leipäjonon purkaminen kestää yleensä puolitoista tai kaksi tuntia. Välillä jonottaminen hermostuttaa.

– Kun kauan jonottaa, niin tunteet voivat kuumentua. Joskus joutuu viilentelemään, mutta varsinaisia järjestyshäiriöitä tai nyrkkitappeluja ei ole ollut, sanoo keltaisissa huomioliiveissä jonoa valvova Tuija .

Lastensa kanssa jonottava nuori nainen kertoo joskus nähneensä riitaisia tapauksia jonossa.

– Päihteet kuuluvat tiiviisti kuvioihin. Jotkut käyttävät jonottaessaan nautintoaineita. Toivoisin jopa, että lapsiperheille olisi oma elintarvikejakelunsa, perheenäiti sanoo.

Pohjoishelsinkiläinen Jore kertoo, että pitkä seisominen ottaa polviin.

– Nyt aika tulee vähän pitkäksi kun ei ole juttuseuraa. Joskus täältä löytyy samanhenkistä keskusteluseuraa.

– Asiallista porukkaa täällä käy, en ole nähnyt häiriöitä. Uskon, että tätä kunnioitetaan koska ei tänne kukaan turhanpäiten tule ruokaa hakemaan.

Kivikossa asuva Hannu pääsi ensimmäisenä hakemaan elintarvikkeita, mutta hän olikin saapunut paikalle jo aamuviideltä.

– Tulin niin aikaisin, koska halusin päästä jonon kärkeen. Lisäksi pääsen täältä nopeammin pois.

Jonoa ohjataan

Ilmaisia elintarvikkeita jaetaan Myllypurossa kolmesti viikossa.

Jonoa ohjaavat vapaaehtoistyöntekijät, niin kutsutut pihamiehet.

He yrittävät huolehtia siitä, että jono ei tuki suojateitä ja jalkakäytäviä, tai terveysasemalle kulkua.

Jonoa täytyy valvoa muutenkin, koska 800 ihmisen joukossa on monenlaista kulkijaa.

Pihamiehiä voisi olla enemmänkin, mutta vapaaehtoisia ei aina löydy riittävästi. Viime aikoina pihamiehiä on ollut 4–5.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Näin Espoossa: Maisterit jonottavat ruokaa leipäjonossa24.11.2014 08.57
Tutkimus: Leipäjonon köyhäkin kuluttaa Suomessa liikaa28.10.2014 13.30
Myllypuron leipäjonossa käy jo lähes tuhat2.4.2014 14.48
”Kukaan ei käy leipäjonossa huvin vuoksi”27.8.2013 10.56
Leipäjonossa käyneet pakkasivat takakontin täyteen6.5.2013 18.58
Viiden lapsen äiti lähti leipäjonoon, kun tilillä oli 20 senttiä27.11.2012 12.07
Köyhyys kurittaa yli 11 000 vanhusta pk-seudulla – eläkeläinen haaveilee lottovoitosta15.3.2015 09.00
Ruoka-apua kahmitaan jopa pakettiautolla – myyntiin naapuriin5.4.2013 09.58

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu