Puheenaihe

Yleisö osti heti Helsingin uusimman festarin – Teurastamo täyttyi

Sideways-festivaalilla oli tuuria ilmojenkin suhteen. Lauantai oli vuoden ensimmäinen kunnon kesäpäivä.

Vilma Timonen

Helsingin tapahtumakesän avannut Sideways-festivaali Sörnäisissä ylitti heti ensimmäisenä vuonna järjestäjien kaikki ennakko-odotukset.

Sidewaysin molemmat päivät olivat loppuunmyytyjä, ja festivaalin yleisömäärä kohosi lopulta 12 000 asiakkaaseen.

Festivaali oli Teurastamon alueen ensimmäinen maksullinen tapahtuma. Ohjelman lisäksi alueella oli tarjolla Teurastamon omien ravintolojen lisäksi runsaasti myös tapahtumaa varten tuotuja ravintolapalveluita.   

Festivaalin suurimman yleisön keräsi laulaja-lauluntekijä José Gonzalez.

Musiikin ohella tapahtuma-alueella pelattiin vanhoja kolikkopelejä, bingoa ja pingistä. Puheohjelmassa käsiteltiin muun suomipunkia ja teinivuosien päiväkirjamuistoja.

Ensi keskiviikkoon jatkuva Bob Gruenin ikonisia rocktähtikuvia esittelevä ”Rockers”-näyttely on tähän mennessä kerännyt noin 4 000 kävijää.

- Sideways järjestetään varmasti myös ensi kesänä, Sidewaysin toinen promoottori Artemi Remes kertoo.

Lisää aiheesta: 

Teurastamolla nautitaan musiikkia, taidetta ja ruokaa9.6.2015 18.00
Nyt sitä vihdoin saa: Hyönteisruokia kokataan Teurastamolla19.5.2015 13.07
Tukkutorille tulee uusi kauppakeskus – Lidl tuo pöhinää18.4.2015 10.30

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu