Hyvinvointi

Deittigurut: Seiskan naiset hakevat liian usein kympin miestä

RAKKAUS   Epärealistiset odotukset ja haave jalat alta vievästä rakkaudesta pitää yhä useamman sinkkuna.

Mervi Makkonen ja Mia Halonen olivat kurssikavereita heidän opiskellessaan rakkausvalmentajaksi. Nyt he auttavat suomalaisia löytämään rakkautta.

Johanna Erjonsalo


Sinkkujen jatkuvasti kasvava määrä johtuu osin miesten ja naisten epärealistisista odotuksista kumppaneille.

Rakkausvalmentajat Mia Halonen ja Mervi Makkonen ovat siitä yhtä mieltä. Suomalaissinkkuja on aika vähän herätellä. Kaksikon mukaan toiselta vaaditaan hirveästi erilaisia juttuja, mutta ei ollenkaan katsota täytetäänkö itse ne kriteerit.

– Näin kärjistäen sanottuna seiskan naiset hakevat kympin miestä ja päinvastoin. Kuulostaa ihan hirveän pinnalliselta, mutta nämä ulkonäköjutut ovat monelle tärkeitä. Nyt tuntuu siltä, että ihmiset eivät hallitse itsetuntemusta kovin hyvin, Halonen toteaa.

Seiskan naiset hakevat kympin miestä.”

Sekä Halonen että Makkonen ovat vuosia auttaneet ihmisiä löytämään rakkauden rakkausvalmentajina. Samalla heille on muodostunut käsitystä siitä, että mikä menee pieleen. Halosen mukaan nykykäsitys romanttisesta jalat alta -rakkaudesta on liian ahdas.

– Kuka vielä 30 vuotta sitten ajatteli niin, että puolison tulee viedä heti jalat alta. Tällainen romanttis-seksuaalinen hullaantuminen on ihan viime vuosikymmeninä tullut juttu, joka johtuu paljon Hollywoodista ja meille myydyistä unelmista.

– Muualla maailmassa länsimaalaisia pidetään ihan hulluina, kun ajattelemme tekevämme sen elämämme tärkeimmän päätöksen sen perusteella kuka kiinnostaa eniten baarissa kello yhden aikaan yöllä.

Deittivalmennuksilla on kysyntää. Makkonen kertoo käyvänsä usein luennoimassa ja pitämässä kursseja työväenopistossa. Asiakkaita hänellä on vuosien mittaan ollut satoja.

– Asiakkaat ovat eronneita, pitkäaikaisia sinkkuja tai jopa pariskuntia. Joskaan en tee pariterapiaa, vaan valmennan ainoastaan toista osapuolta. Yhteistä kaikille on, että he ovat omaan elämäänsä kyllästyneitä ja haluavat muutosta.

Makkonen aloittaa uuden asiakkaan kanssa aina kartoittamalla asiakkaan elämäntilanne ja menneisyys. Mitä on tapahtunut ja mistä mahdolliset ongelmat voisivat johtua.

– Yksi esimerkki on se, että kirjoitetaan toiveita siitä unelmien kumppanista. Siinäkin näkyy usein todella kovat odotukset. Eräskin kuvaili jopa tarkkaan, millaiset samettihousut hänen unelmakumppanillaan on.

Usein tuntuu, että ihmistä skannataan päästä varpaisiin ja sitten tehdään päätös.”

Makkonen neuvoo parisuhdetta haluavia lähtemään liikkeelle isoista kokonaisuuksista, kuten arvoista. Molemmat kehottavat ihmisiä olemaan rohkeampia ja keskustelemaan enemmän, vaikka toinen ei heti sytyttäisikään.

– Usein tuntuu, että ihmistä skannataan päästä varpaisiin ja sitten tehdään päätös. Miksi ei voisi jutella 15 minuuttia ja katsoa lähteekö se juttu liikkeelle. Ylipäätänsä sinkkujen suurimpia syntejä on pelko tehdä aloitteita. Sen purkamista yritämme valmennuksessakin tehdä.

Lue myös: lukijoiden mukaan nykysinkut ovat liian nirsoja.

Ovatko nykypäivän sinkut liian nirsoja?

Kyllä
85% (3854 ääntä)
Ei
15% (697 ääntä)
Ääniä yhteensä: 4520

Deittivalmennus

Koulutettuja deittivalmentajia on Suomessa vain muutamia.

Uusia ei tällä hetkellä kouluteta, sillä valmennus on tavaramerkitty. Valmentajia kouluttava Rakkausakatemia ei ole ollut vuosiin toiminnassa.

Rakkausvalmennus on aina yksilöllistä. Kertojen määrä riippuu aina asiakkan tilanteesta.

Esimerkiksi Makkosen deittivalmennus on noin 60 euroa tunnilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Lukijat: Nykysinkut ovat nirsoja – ”Jos haluaa rakkautta, pitää valita se seiskan mies”30.6.2015 11.00
Psykologi selvitti: Tätä mieltä suomalaiset käyttäjät ovat Tinderistä28.6.2015 22.25
Uusi suomalainen deittisovellus tekee suorasukaisia ehdotuksia – ja haastaa Tinderin12.12.2014 10.45
Psykologi: Ainoastaan viisi prosenttia sinkuista ei halua minkäänlaista suhdetta28.6.2015 23.00
Saako sinkutella? Tutkija varoittaa leimaamasta yksineläviä13.9.2014 11.10
Tutkija sinkuille: Etsikää seksisuhde4.10.2013 14.11
Rento parisuhdeilta Vartiokylässä – ”Täällä ei tarvitse jutella tuntemattomien kanssa väkisin”2.5.2015 16.00
Pornotähden vinkit parisuhteelle – riittääkö vain hyvä seksi?24.2.2015 21.30
Nyt löytyi takuuvarma parisuhteen piristäjä – 91 prosenttia samaa mieltä12.2.2015 06.10
Taas uusi sinkkureality Suomeen: Iske yöseuraa tai lähde kotiin4.5.2015 13.59
Kaksi tv:n deittiohjelmaa käynyt sinkku: ”Enää en lähtisi mukaan”13.3.2015 19.40
Tämän takia kumppaniehdokas ei löydä sinkkua8.2.2015 20.45
Mitä sinkkunainen menettää tai perheellinen voittaa?13.3.2011 21.07

Etusivulla nyt

Uusimmat: Hyvinvointi

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu