Puheenaihe

Weekendistä yli 170 valitusta – ”Johtopäätökset jäävät viranomaisille”

Weekend Festivalissa musiikista ja kesästä nautti yhteensä 60 000 henkeä.

Mete Sasioglu

Helsingin ympäristökeskukseen on tullut yli 170 valitusta Weekend Festivalista. Rekisteröidyistä valituksista osa tuli jo tapahtuman sound checkeistä.

– Eniten palautetta on tullut Herttoniemen ja Laajasalon suunnalta. Matalat bassoäänet ovat kuuluneet erityisesti sinne, kertoo ympäristökeskuksen alueiden käytön esimies Eeva Pitkänen .

Festivaalin tiedottaja Tomi Lindblom esittää pahoittelunsa ”jokaiselle, joka on kokenut musiikin häiriöksi”. Hänen mukaansa järjestäjä ei voi kuitenkaan perustaa festivaalia sen varaan, kuinka montaa se häiritsee, vaan kuinka moni siellä käy.

– Johtopäätösten tekeminen festivaalin tarpeellisuudesta katsomalla valitusten määrää olisi kohtuutonta, sillä kävijöitä oli yhteensä 60 000.

– Viime kädessä ympäristökeskus tekee päätökset. Me noudatamme annettuja aika- ja desibelirajoja, Lindblom muistuttaa.

Lindblom myöntää, että konserttialue Kyläsaaressa on äänen torjunnan kannalta haasteellinen, sillä se avautuu suoraan merelle.

– Paikka on kuitenkin toimiva ja sinne on helppo rakentaa infra. Helsingissä ei ole hirveästi vaihtoehtoja tämänkokoisille tapahtumille.

Kävijämäärältään paisuneen Weekend Festivaalin mahdollisella siirtämisellä toiselle paikkakunnalle spekuloitiin jo ennen viikonlopun tapahtumaa.

– Ensi vuoden paikka on vielä täysin auki. Kahdeksan, yhdeksän paikkakuntaa ympäri Suomen on ollut yhteydessä ja kertonut, että heillä tapahtuma pystytään järjestämään.

Helsinki on Lindblomin mukaan edelleen mahdollinen, samoin Hämeenlinna, jossa järjestettiin AC/DC-yhtyeen 55 000 hengen konsertti tänä kesänä.

– Juu, ilman muuta toivotetaan Weekend Festival tervetulleeksi Hämeenlinnaan, sanoo kaupungin kehitysyhtiön Linnan Kehityksen myyntipäällikkö Jonna Piiroinen .

Muita tapahtumasta kiinnostuneita paikkakuntia Lindblom ei tässä vaiheessa paljasta.

– Päätös paikasta on kuitenkin tehtävä tämän vuoden puolella, hän sanoo.

 

Lisää aiheesta: 

40 venekuntaa nautti Weekendin rytmeistä – Sade ei hillinnyt Armin van Buurenia8.8.2015 21.59
Weekendin yö: 70 desibeliä, lasereita, pyroja – katso kuvat8.8.2015 11.11
”Ei räyhää, vaan todellinen hurmos” – Weekend näkyy ja kuuluu Helsingissä7.8.2015 22.55
Weekendin alku meni läträykseksi – nuorilta takavarikoitu satoja litroja alkoholia7.8.2015 17.34
Kuva: Weekend ruuhkautti jo Kompassin – tästä alkaa viikonloppu! 7.8.2015 15.43
Kaupungin tylytys kyllästyttää: Weekend Festival ehkä pois Helsingistä3.8.2015 09.29
Useat musiikkifestarit nousevat kapinaan: Helsingin melurajat liian tiukat6.8.2015 09.33
Weekend kerää Helsinkiin 60 000 festivaalivierasta2.8.2015 21.00

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Klikkaa uusin lehti!

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu