Puheenaihe

Tätä et tiennyt Viron matkailusta: yllättävä trendi

Tilastot paljastavat kummajaisen.

Helsingin Uutiset arkisto

Heinäkuu oli ennätysmäinen Helsinki-Tallinna -reitillä ja ihan oma lukunsa. Ensimmäinen puoli vuotta paljastaa kummajaisen. Mihin menevätkään nykysuomalaiset?

Esimerkiksi Saarte Hääl -kehti on valittanut, että "Saarenmaan valssin" suomalaiset ovat kadonneet.

Suomalaisten matkojen määrä Viroon laski samaan aikaan, kun maassa vietettyjen päivien määrä kasvoi, mutta missä?

Tämän laski The Baltic Guide -lehden päätoimittaja Mikko Savikko:

Viron keskuspankin (Eesti Pank) julkistaman tilaston mukaan suomalaiset tekivät Viroon vuoden 2015 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 1 101 000 matkaa, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 1 147 000. Samaan aikaan kuitenkin maassa vietettyjen päivien määrä kasvoi 3 032 000:sta 3 169 000:een, eli 4,5 prosenttia. Päivämatkojen määrä pysyi lähes samana ja oli 541 000.

Viron tilastokeskuksen (Statistikaamet) majoitustilasto käyttää alan yrityksiltä keräämää tietoa. Hotelleissa ja muissa tilastoiduissa majoitusliikkeissä yöpyi tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 388 000 suomalaista, jotka viettivät siellä 672 000 yötä. Määrän lasku edellisvuoteen oli yöpyjissä viisi ja vuorokausissa 10 prosenttia. Matkailijat viipyivät hotelleissa siis aikaisempaa vähemmän ja lyhyemmän ajan. Keskimäärin viivyttiin 1,73 vuorokautta, kun viime vuonna luku oli 1,83.

Tallinnassa on tarjolla yli 800 vuokrakohdetta.

Savikko on jo aiemminkin pannut merkille tämän trendin ja nyt sen vahvistumisen:

Voimakas nousu yöpymisissä on siis tapahtunut "muissa kohteissa".

Ja mitä ne ovat:

Muun muassa omat asunnot ja lyhytaikaiset vuokra-asunnot. Viime aikoina on kasvanut Airbnb:n tarjonta ja käyttö. Esimerkiksi Tallinnassa on tarjolla yli 800 vuokrakohdetta.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Helsingin ja Tallinnan välillä huikeasti matkustajia heinäkuussa6.8.2015 19.27
Viron viinaralli on yhä massiivisempaa – Tullilta uudet luvut17.3.2015 11.39
Matkailijoille oma lehti Viroon17.8.2015 13.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu