Paikalliset

Maahanmuutosta tuli hornankattila – lue päätoimittajan parahdus Kirkkonummelta

Evitskogin väliaikainen vastaanottokeskus perustettiin salassa.

Paavo Rantalainen

Maahanmuuttovirasto tuli synnyttäneeksi jonkinlaisen hornankattilan Kirkkonummelle ja varsinkin 600 asukkaan Evitskogiin perustamalla 300 turvapaikanhakijan vastaanottokeskuksen kertomatta siitä ennakkoon, kirjoittaa verkkolehti 51:n päätoimittaja Paavo Rantalainen lehtensä pääkirjoituksessa.

Rantalainen kritisoi virastoa siitä, että se yritti paikata salamyhkäisyyttään vasta tiistai-iltana järjestämällä infotilaisuuden Evitskogissa.

– Toivottavasti tästä jälkikäteen tiedottamisesta oli hyötyä. Paikalla olleena näyttää siltä, että epäluulot vain kasvoivat.

Vastaanottokeskusten ympärillä kuhisee nyt usealla paikkakunnalla. Kirkkonummen tilanne on Rantalaisen mukaan silti täysin poikkeuksellinen.

– Muualla keskustellaan perustetaanko keskus. Esimerkiksi Forssa torppasi vastaanottokeskuksen perustamisen. Kirkkonummella ei kysytty ennakkoon eikä edes kerrottu.

– Varsinkin tässä vaiheessa asiallinen keskustelu pakolaisuudesta ja vastaanottokeskuksesta on Kirkkonummella ja erityisesti Evitskogissa lähes toivotonta.

Rantalainen arvioi, että kattilan on annettu porista vapaasti kaksi viikkoa, paine on niin kova, että höyryn mukana tulee ihan mitä vaan.

– Päällimmäinen keskustelu tuntuu olevan se, että uskaltaako lasten ja nuorten tyttöjen antaa kulkea muuten niin rauhallisella kylällä ilman valvontaa. Onhan keskuksessa 300 nuorta miestä.

– Kiihkeimpien keskuksen vastustajienkin tulisi harkita pelon lietsontaa ja miettiä kuinka paljon taustalla on todellista uhkaa ja kuinka paljon sitä saadaan nostettua ihan kantaväestön voimin.

– Fakta lienee kuitenkin lähes kaikille selvä: Suomeen tulee tällä hetkellä paljon turvapaikanhakijoita. Suomi ei ainakaan äkkiä voi tehdä muuta kuin majoittaa heitä, tutkia tapaukset ja päättää kuka saa jäädä ja kuka ei.

Maahanmuuttovirasto perustelee, että sen oli pakko perustaa Evitskogin keskus kertomatta ennakkoon, koska oli kriisi.

– Kysymys kuuluu, oliko vajaa kolme viikkoa sitten Helsingissä niin suuri kriisi, että poikkeusolojen toimiin piti ryhtyä.

Paavo Rantalainen on Länsiväylän avustaja ja kirjoittaa myös Helsingin Uutisiin ja Vantaan Sanomiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Maahanmuuttovirasto pistettiin tiukille – Ovatko tyttäremme turvassa Evitskogissa?25.8.2015 21.10
Valmistelu tehtiin salassa: Helsingin turvapaikanhakijat Kirkkonummelle12.8.2015 14.50
HU selvitti: Kohutun pakolaiskeskuksen taustayritystä haetaan konkurssiin18.8.2015 13.48
Koskelaan tulee väliaikainen vastaanottokeskus – avataan pikavauhtia24.8.2015 17.51

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu