Puheenaihe

Sipilän koti turvapaikanhakijoille – tuleekohan Sipoosta vai Kesärannasta ykköskoti?

Juha Sipilän päätös antaa asuntonsa turvapaikanhakijoille herättää varmasti huomiota myös ulkomailla.

vnk.fi

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) laukaisi uutispommin Ylen Ykkösaamussa. Sipilä luovuttaa Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.

Sipilä sanoi, etteivät hän ja hänen perheensä tarvitse Kempeleen asuntoa ja toisaalta Oulun seudullakin on huutava pula turvapaikanhakijoiden majoitustiloista.

Kempeleen kunnan kanssa on Sipilän mukaan jo alustavasti sovittu asiasta. Asunto luovutetaan turvapaikanhakijoille vuodenvaihteessa.

− Haluan olla luomassa monikulttuurista Suomea, Sipilä sanoi Ylen ohjelmassa.

Sipilän hankki viime vuonna luksustalon Sipoosta aivan Helsingin rajalta. Naapurin on muun muassa kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok.).

Merenrantatalo maksoi vajaat 1,5 miljoonaa euroa. Aiemmin Sipilällä oli kakkosasunto Töölössä.

Hankittuaan Sipoon-talon viime vuonna Sipilä vakuutteli, että perheen ykköskoti säilyy ehdottomasti Kempeleessä. Sipilä oli viime eduskuntavaaleissa myös ehdolla Oulun vaalipiirissä.

Pääministerillä on käytössään myös virka-asunto Meilahdessa. Pääministeriksi tultuaan Sipilä sanoi, että vaimo saa päättää missä he asuvat.

Sipilä on tietävästi asustanut myös Kesärannan hulppeaa ”villaa” meren rannalla.   

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu