Puheenaihe

Yhä useampi lähikauppa halukas antamaan hävikkituotteita ruoka-apuun

Kuluttajaliitto hävikkiviikkoa vietetään 7.-13.9. Sen aikana kampanjoidaan ruokahävikin vähentämisen ja ruoan arvostuksen puolesta.

arkistokuva

Osa lähiruokakaupoista on myös mukana Kuluttajaliiton järjestämällä Hävikkiviikolla.

Tällä hetkellä reilu kolmasosa yhteensä noin 650 Siwasta ja Valintatalosta luovuttaa myynnistä poistettuja tuotteita ruoka-apuun. Määrä on kasvanut lähes kymmenen prosenttia viime vuoden lopusta. Tyypillisimmin luovutetaan päiväysherkimpiä tuotteita, kuten leipää.

Suomen Lähikauppa Oy:n virallisen linjauksen mukaisesti Siwat ja Valintatalot voivat lahjoittaa myynnistä poistettuja tuotteita hyväntekeväisyysjärjestöille, seurakunnille tai muille ruoka-apua antaville rekisteröityneille yhdistyksille.

Luovuttamista varten tehdään aina kirjallinen sopimus, jossa sitoudutaan puolin ja toisin säännöllisiin noutoaikoihin. Luovuttamisessa noudatetaan Eviran antamia ohjeita, sillä kauppa on vastuussa tuotteiden turvallisuudesta luovutukseen saakka. Lahjoittaminen ruoka-apuun on osa kaupan vastuullista toimintaa, ja ruoka-apuyhteistyöstä on viime vuosina saatu rohkaisevia kokemuksia.

Kooltaan pienemmistä lähikaupoista syntyy luonnollisesti pieni määrä hävikkiä. Ideaalitilanteessa sama toimija hakeekin myynnistä poistettuja tuotteita useammista saman alueen kaupoista. Näin on esimerkiksi Porissa, jossa sopimus ruoka-apua antavan yhdistyksen ja kaikkien Porin alueen Siwojen ja Valintatalojen kesken syntyi jo vuonna 2009.

Tavoitteena on kasvattaa hävikin hyödyntämisen määrää merkittävästi myös jatkossa ja löytää yhä useammalle kaupalle sopiva luovutuskohde pitkäaikaiseen yhteistyöhön.

– Haemme jatkuvasti sekä uusia yhteiskumppaneita että laajennamme mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä nykyisten tahojen kanssa, Suomen Lähikaupan myyntijohtaja Timo Lavikainen sanoo tiedotteessa.

Kuluttajaliitto hävikkiviikkoa vietetään 7.-13.9. Sen aikana kampanjoidaan ruokahävikin vähentämisen ja ruoan arvostuksen puolesta. Hävikkiviikko järjestetään kolmatta kertaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Ruokahävikki kuriin: Säästö jopa satasia vuodessa20.4.2012 13.47
Myös ravintolat vähentävät ruokahävikkiä tosissaan1.10.2013 10.20
Ammattikokin haaste: Miten vähentää ruokahävikkiä sinkkutalouksissa11.11.2013 13.35
Ruokajono Kampissa ylsi koko torin yli – katso kuva11.9.2014 10.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu