Puheenaihe

Turvapaikanhakija törmää Sääntö-Suomeen – ”Missään ei kerrottu että pelaaminen on kielletty”

TIETO Helsinki on joutunut tinkimään turvapaikanhakijoiden alkuinfoista ruuhkien takia.

Haitilaisen Jean Louisin mielestä olisi hyvä, jos turvapaikanhakijoille kerrottaisiin nykyistä enemmän Suomessa vallitsevista kielloista ja kirjoittamattomistakin säännöistä. Louis ystävineen sai moitteita jalkapallon pelaamisesta kadulla.

Sanna Jompero

Turvapaikanhakijat ovat törmänneet sääntö-Suomessa tilanteisiin, joissa jotkin asiat ovat kiellettyjä, vaikka kieltoja ei näy missään.

– Kertokaa meille säännöt! Meille pitää kertoa, mitä voimme tehdä ja mitä emme, sanoo haitilainen Jean Louis .

Helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa asuvalla Louisilla on kerrottavanaan lukuisia esimerkkejä.

Monet kirjoittamattomat säännöt tuntuvat kantasuomalaisista itsestäänselviltä, mutta sitä ne eivät välttämättä ole toisenlaisesta kulttuurista tulevalle ulkomaalaiselle.

– Pelasimme kadulla jalkapalloa, kun meille tultiin huutamaan, että ei täällä saa pelata. Missään ei kuitenkaan ollut kieltoa asiasta.

Louisin tuntemat albanialaiset saivat ohikulkijalta moitteita jättäessään nurmikolle jälkeensä kertakäyttöisiä kahvimukeja.

Eivätkö he todella tienneet, että roskat laitetaan Suomessa roskikseen?

– No hei, jos he olisivat tienneet, miksi he eivät olisi laittaneet roskia roskikseen? Louis kysyy käsiään levitellen.

Turvapaikanhakijoita on Louisin mukaan pitänyt myös erikseen opastaa, että metromatkalle on ostettava lippu sekä mistä sen saa.

Louis viittaa ohjeistamisessa vastaanottokeskusten suuntaan. Vastaanottokeskusten tulisi kertoa turvapaikanhakijoita olennaisista asioista, lähimmistä postikonttoreista sekä myös käytännön kirjoittamattomista säännöistä.

Maahanmuuttajapalvelujen päällikkö Sari Karisto toteaa, että Helsinki on joutunut tinkimään turvapaikanhakijoille järjestettävistä infotilaisuuksista.

– Niitä ei ole lopetettu, mutta niitä ei pystytä samassa määrin järjestämään kuin aikaisemmin.

Lakisääteiset alkuinfot on järjestettävä 14 vuorokauden kuluessa vastaanottokeskukseen majoittumisesta.

– Tilaisuuksissa annetaan perusinformaatiota siitä, miten elämä rakentuu hakemuksen käsittelyn aikana, Karisto toteaa.

Irakilainen Marwan Al-RwHan on insinööri, joka on asunut Suomessa kuusi kuukautta odottaen turvapaikkaa. Suomalainen sääntöviidakko on yllättänyt myös Al-RwHanin, vaikka hänellä on kokemusta asumisesta myös Ruotsissa ja Norjassa. Turvapaikanhakijat tarvitsisivat enemmän opastusta.

– Suomalaiset rakastavat sääntöjä. Minun on ollut vaikea selittää toisille ulkomaalaisille muun muassa sitä, miksi suojatiellä pitää odottaa vihreän valon vaihtumista, kun ihmiset kävelevät samaan aikaan punaisia päin.

Keskustelu suljetaan useiden asiattomien kommenttien vuoksi.

Oulu siirtyi ryhmäinfoihin

Oulun vastaanottokeskuksessa siirryttiin elokuun lopussa yksilöinfoista ryhmäinfoihin.

Kukin turvapaikanhakija käy kolmessa alkuinfotilaisuudessa.

Ryhmäinfoja pidetään ohjaajien, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten vetäminä.

Ryhmässä on kerralla 10–20 samaa kieltä puhuvaa turvapaikanhakijaa tulkkeineen.

Helsinkiin tulee tällä hetkellä arviolta 40 turvapaikanhakijaa päivässä.

Uusia hätämajoituspaikkoja on avattu kaupungin kiinteistöihin ja seurakuntien tiloihin, muun muassa Maunulan kirkkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Turvapaikanhakijoiden suomen kielen opetus katkolla – ”Kaikki resurssit majoituksen järjestämisessä”13.9.2015 08.00
”Finland – sen sanan olin kuullut vain kerran” – pakolaisnainen raivasi tiensä yrittäjäksi21.9.2015 09.23
Taksifirma haluaa turvapaikanhakijoita kuljettajiksi − ainakin 50:lle luvassa töitä 19.9.2015 08.08
HU vieraili Koskelassa: ”I love Helsinki – Irak, problem”27.8.2015 17.10
”Pakolaislapset tarvitsevat paikkoja suomalaiskodeista” – virkamies vetoaa perheisiin21.9.2015 09.46
Turvapaikanhakijoiden kotimaiden ruokaa maistellaan yhteisillallisella – vapaaehtoisia haetaan17.9.2015 08.15
Helsinki purkaa turvapaikanhakijoiden tulvaa – uusi hätämajoituspaikka aukeaa16.9.2015 13.18

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu