Paikalliset

Päätös asukastaloista:”Sitä pitäisi kysyä ennemminkin niiltä, jotka äänestivät sen puolesta”

Maunulassa sijaitseva asukastalo Saunabaari on yksi niistä asukastaloista, jotka säilyvät kaupungin ylläpitäminä.

Laura Pohjanpalo

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina jättää kaupungin ylläpitämät asukastalot omana toimintanaan.

Kaupunki oli jo luopumassa yhdeksän asukastalonsa toiminnasta, mutta kaupunginhallitus päätti asiasta toisin.

Mikäli kaupunki olisi luopunut asukastalojen ylläpitämisestä, toiminnan pyörittäminen olisi jatkossa sälytetty järjestöille ja yhteisöille eli asukkaille itselleen.

Esityksen vastainen päätös syntyi 11–4 äänestyksen jälkeen.

– Päätös oli yllättävä ja sitä pitäisi kysyä ennemminkin niiltä, jotka äänestivät sen puolesta, etteivät järjestövetoiset asukastalot ole tervetulleita, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok. ).

Kokoomus olisi ainoana halunnut, että kaupunki olisi luopunut asukastaloistaan.

Kaupungin ylläpitämiä asukastaloja hallinnoi Helsingissä sosiaali- ja terveysvirasto. Tilojen ylläpito- ja henkilöstömenot olivat vuonna 2013 noin 1,3 miljoonaa euroa.

– Minun on vaikea kuvitella, miksi toiminta ei olisi pyörinyt järjestövetoisesti. Toiminnan pitäisi olla enemmänkin kaupunginosalähtöistä, eikä viranomaistoimintaa, Rauhamäki jatkaa.

Vuoden 2017 alussa voimaan tuleva sosiaalihuoltolaki edellyttää työelämäosallisuutta. Tämä perustelee myös asukastalojen toiminnan jatkumista kaupungin omana toimintana.

Asukastalojen lisäksi erilaisia asukastiloja on Helsingissä noin kolmisenkymmentä.

– Kaupunginhallituksen päätös linjaa soten tekemään tiiviimpää yhteistyötä myös tuon muun verkoston kanssa, linjaa vuorovaikutuspäällikkö Johanna Seppälä kaupunginkansliasta.

Lisäksi kaupunki laatii suunnitelman, miten verkostosta voitaisiin tehdä nykyistä kattavampi.

Asukastaloista luopumista on ajanut vahvasti jo vuosia kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok.). Aikaisemmat suunnitelmat talojen siirtämisestä järjestöjen kontolle on aiheuttanut ankaraa kritiikkiä. Kaupungin ajaessa alas toimintaansa asukastalojen on pelätty näivettyvän.

Kaupungin ylläpitämät asukastalot ovat asukastalo Betania Punavuoressa, kumppanuustalo Hanna Alppilassa, Maunulassa asukastalo Saunabaari, kumppanuustalo Oulunkylän Seurahuone Oulunkylässä, Malmilla asukastalo Malmin toimintakeskus, Pihlajamäessä Pihlajanmäen lähiöasema, Kontulassa Kontulan lähiöasema, Vuosaaressa Vuosaaren lähiöasema ja Myllypurossa asukastalo Mylläri.

Selvityksen ulkopuolelle jätettiin Haagassa sijaitseva asukastila Hopeala, joka toimii sosiaalitoimiston eteistilassa. Tila on hankalasti irrotettavissa erilliseksi tilaksi ja sen toiminta ei sovellu luovutettavaksi yhteisön operoitavaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu