Paikalliset

Meri-Rastilan lisärakentamisen vaihtoehdot julki

Meri-Rastilaan on tulossa lisää asukkaita.

Jani Jakonen

Meri-Rastilaan suunnitellaan täydennysrakentamista, joka tuo alueelle enimmillään 4 600 asukasta lisää 10–15 vuoden kuluessa. Uudet kerrostalot sijoittuvat olemassa oleville tonteille sekä puisto- ja yleisille alueille.

Alueelle on suunnitteilla myös korkeaa, 10–12-kerroksista rakentamista.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on nyt julkaissut eri vaihtoehtoja rakentamiselle ja toivoo palautetta muun muassa rakentamisen ja puistotoimintojen sijoittelusta. Suunnitelmia voi kommentoida teemoittain ja alueittain 30. lokakuuta asti.

Alustavan suunnitelman ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan asemakaavaluonnos, joka on tarkoitus laittaa nähtäville vuodenvaihteessa 2015–2016. Tämän jälkeen se etenee kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Rastilan leirintäalue asunnoiksi, Vuosaaren satamaan matkustajaliikennettä1.10.2015 15.24
Hammaslääkäreille kurssikeskus ja majoitustiloja Meri-Rastilan rantaan1.9.2015 16.24
Meri-Rastilaan tulee jopa 4 600 uutta asukasta16.4.2015 18.20
Meri-Rastilaan kaavaillaan jopa tuplasti väkeä – rantametsä ei riitä5.3.2015 06.00
Meri-Rastilasta aiotaan uudistaa houkutteleva kaupunginosa29.10.2014 13.13
Rantatalot Meri-Rastilassa eivät kiinnostaneet – tontit jäivät rakentamatta28.10.2013 11.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu