Asuminen

”Tuomarinkylästä tulee tiheämmin rakennettu kuin Malmi”

Tuomarinkylän kartanomiljöö on suojeltu mutta kartanon peltoalueille on yleiskaavassa ehdotettu asuntoja. Lisäksi uusi raitiolinja kulkisi Malmin ja Pukinmäen suunnasta Vantaanjoen yli länteen.

Johanna Erjonsalo

Pro Tuomarinkylä -liike on pettynyt siihen, että Tuomarinkylän peltojen kaavoituksesta tullutta mielipidevyöryä ei ole otettu huomioon uuden yleiskaavan luonnoksessa.

– Alueelle suunniteltu asukasmäärä on kaavakartoista laskettujen pikseleiden perusteella päinvastoin kasvanut, äimistelee yhdistys kannanotossaan.

– Maksimissaan asukkaita olisi jo 8 200. Se tarkoittaa, että kartanon kupeeseen, pellolle ja metsään, yhteensä 0,32 neliökilometrin alueelle, asutettaisiin enemmän ihmisiä kuin tällä hetkellä on esimerkiksi pinta-alaltaan yli seitsemänkertaisessa Länsi-Pakilassa. Rakentaminen olisi 3,5 kertaa tehokkaampaa kuin esimerkiksi Ylä-Malmilla, Pro Tuomarinkylä laskee.

Yhdistys ajaa Tuomarinkylän ratsastustallien ja vinttikoirakeskuksen säilyttämistä ennallaan. Kaupunki on suunnitellut siirtävänsä koirakeskuksen. Tallit saisivat jäädä.

– Toisin kuin kaupunkisuunnitteluvirasto antaa ymmärtää, harrastustoimintoja ei ole mahdollista sovitella tuhansien asukkaiden ja raideliikenteen sekaan turvallisesti.

Pro Tuomarinkylän mukaan myöskään suojeltua kartanoaluetta ja tiivistä kerrostalorakentamista ei ole mahdollista sovittaa yhteen.

Lisäksi yhdistys kiinnittää huomiota siihen, että lätkäharrastuksen mahdollistamia jäähalleja ja -kaukaloita on Helsingissä yli 30, mutta naisten ja tyttöjen suosiman ratsastuksen harrastusmahdollisuuksia ollaan kaventamassa.

Juttua korjattu:  0,32 neliötä oikeaan muotoon neliökilometri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Tuomarinkylän ravintola ja brittipubi innostavat jo – ”Tilat kunnostetaan vanhaa kunnioittaen”29.9.2015 19.20
Tuomarinkylän kartanoon ravintola – käsintehtyä olutta ja lounasta24.9.2015 18.20
Asukkaat ällistyneitä: Raitiotie nostetaan Tuomarinkylässä ilmaan?19.3.2015 20.10
Helsinki jyräämässä Tuomarinkylän pellot – harrastajat protestoivat koirakeskuksen siirtoa7.1.2015 10.36
Sisustusliike kaipaa kaveria Tuomarinkylään14.11.2013 12.14
Museo lopettaa – mitä tapahtuu Tuomarinkylän kartanolle?5.11.2013 11.38

Etusivulla nyt

Uusimmat: Asuminen

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu