Puheenaihe

Kruunusillat etenivät valtuustossa – Nämä ovat Laajasalon ratikkalinjat

Arkkitehtuurikilpailun voittanut ehdotus havainnekuvassa.

Kaupunkisuunnitteluvirasto

Kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkona Kruunusiltojen eli kantakaupungista Laajasaloon vievän siltayhteyden asemakaavan. Ratkaisevat äänestykset päättyivät 64–9 ja 59–14.

Valtuuston päätös koskee yhteyttä Kalasatamasta Korkeasaareen kautta Kruunuvuorenrantaan. Ratkaisematta on edelleen se, rakennetaanko siltayhteys Kalasataman ja keskustan välille Hakaniemen vai Kruununhaan kautta.

Laajasalon uudet esitetyt raitiolinjat ovat tiheä runkolinja Rautatientori–Yliskylä sekä sitä tukeva linja Kolmikulma (Dianapuisto)–Haakoninlahti.

Raitiovaunu kulkisi noin 10 kilometrin matkan keskustasta Laajasalon Yliskylään noin 25 minuutissa. Pidemmällä sillalla ratikan nopeus olisi 50 km/h ja lyhyemmällä 40 km/h. Henkilöautoliikennettä ei silloilla sallita.

Valtuuston päätös ei vielä tarkoita Kruunusiltojen rakentamista, vaan hankesuunnitelmasta on määrä päättää erikseen mahdollisesti ensi vuoden keväällä.

Ratkaisua ei voi tehdä, ennen kuin on päätetty Hanasaaren voimalaitoksen kohtalosta, sillä polttoaineiden kuljetus vesiteitse ei enää onnistu jos silta rakennetaan. Hanasaarta kaavaillaan alas ajettavaksi ensi vuosikymmenen alussa.

Kruunusillat valmistuvat aikaisintaan vuonna 2023. Hanke maksaa nykyarvion mukaan noin 220 miljoonaa euroa.

Siltojen rakentamista on perusteltu erityisesti sillä, että Kruunuvuorenrannan uutta merellistä asuinaluetta ei kannata rakentaa ilman toimivaa yhteyttä keskustaan. Kruunuvuorenrantaan on tulossa asunnot 11 000 asukkaalle.

Kaupunkisuunnitteluviraston selvitysten mukaan raitioyhteyttä käyttäisi arkivuorokaudessa noin 30 000 matkustajaa ja noin 3 000 pyöräilijää ja jalankulkijaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Kaupungilta muhkea kädenojennus laajasalolaisille – 4 250 euroa jokaiselle20.10.2015 18.40
Investoinneista sopu - Kruunusiltoja kiirehditään12.9.2013 09.32
Kruunusiltakilpailun voittaja selvillä – katso kuva18.6.2013 11.47
Laajasalon uusi ostari ”hyvällä mallilla” – tavoitteena saada myös kirjasto18.6.2015 11.00
Laajasalon sisääntuloväylä muutetaan kaupunkibulevardiksi6.12.2014 09.00
Kruunuvuorenselälle suunnitellaan keinoluotoja14.11.2014 16.12

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu