Puheenaihe

Turvapaikanhakijoiden määrä kovassa kasvussa – tulijoita ohjataan juniin Ruotsissa

Suomeen saapuu turvapaikanhakijoita nyt etenkin Afganistanista. Eniten tulijoita on ollut tammi-lokakuussa Irakista.

Arkistokuva

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on lähtenyt jälleen kasvuun, kertoo Maahanmuuttovirasto.

Maanantaina Suomessa rekisteröitiin yhteensä 317 hakijaa. Viikonloppuna tulijoita oli kolmen päivän aikana 1066.

Tulijoiden määrä ehti laskea monina päivinä jo 100–200:een. Syyksi arvioitiin se, että Ruotsi tiukensi syyskuussa käytäntöjään turvapaikanhakijoiden valvonnassa ja rekisteröinnissä. Myös Suomen ilmoitus kiristää turvapaikan myöntämisen ehtoja saattoi vaikuttaa määriin.

Nyt turvapaikanhakijoita tulee Ruotsin läpi entistä enemmän. 

Syynä voi olla Ruotsin hallituksen tuore ilmoitus, että maan kyky vastaanottaa turvapaikanhakijoita on äärirajoilla.

Ruotsiin on tullut viikossa jopa 10 000 turvapaikanhakijaa, joille ei enää löydy majoitustiloja.

Samalla Ruotsin Punainen Risti ohjaa tulijoita Suomen rajalle liikennöiviin juniin.

Ruotsi on jo pyytänyt EU-komissiolta, että se pääsisi Italian ja Kreikan tavoin jakamaan tulijoita muihin EU-maihin osana unionin yhteistä taakanjakoa.

EU-maiden aiemmin syksyllä sopima taakanjakomekanismi ei ole toiminut käytännössä. Vain parisataa tulijaa on jaettu mekanismin puitteissa. Heistä satakunta tulee tai on jo tullut Suomeen.

Etelä-Eurooppaan ei ole saatu myöskään perustettua Tornion kaltaisia järjestelykeskuksia, vaikka niistä sovittiin jo viikkoja sitten.

EU-maiden pelkona onkin, että jatkuva turvapaikanhakijoiden virta johtaa vapaan liikkuvuuden alasajoon. Ministeritason kommenteissa on varoiteltu myös EU:n hajoamisesta ja jopa sodan uhkasta Euroopassa, kertoi der Spiegel -lehti maanantaina.

- Jos tätä kriisiä ei ratkaista, EU voi romahtaa hyvin nopeasti, jopa kuukausissa, sanoi Luxemburgin ulkoministeri Jean Asselborn.

Suomessa sisäministeri Petteri Orpo (kok.) on kommentoinut tilannetta maltillisesti.

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen on tähän mennessä tullut vajaat 27 400 turvapaikanhakijaa. Viime päivinä tulijoita on ollut etenkin Afganistanista.

Turvapaikkapäätöksistä 31 prosenttia oli myönteisiä tammi–lokakuussa. Kielteisiä päätöksiä oli 22 prosenttia. Loput olivat joko rauenneita tai jätettiin tutkimatta. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu