Puheenaihe

Poliisiylijohtaja Ylellä: Naisten ahdistelu lisääntynyt ympäri maan – viheltelyä ja kähmimistä

Polisiiylijohtaja Seppo Kolehmainen tiedotti ministereitä maan tilasta.

Pia Hyle

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi Ylen radiohaastattelussa olleensa mukana pääministeri Juha Sipilän järjestämässä kriisikokouksessa tiistaina.

Ylijohtaja antoi tilaisuudessa tietoa maan tilanteesta. Paikalla olivat pääministerin lisäksi sisäministeri Petteri Orpo ja oikeusministeri Jari Lindström.

Kolehmainen kertoo, että erilaiset häiriöt, levottomuudet ja väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet vastaanottokeskuksissa ja niiden tienoilla. Yhtenä esimerkkinä nousi esiin naisiin kohdistuvat häirintä, kuten vislailu, koskettelu ja väkisin suuteleminen. Kolehmaisen mukaan viesti ympäri maan poliisiasemilla on samanlainen.

Asiasta ei kuitenkaan haluta puhua julkisuuteen.

Helsingin Uutiset kertoi muun muassa aiemmin syksyllä asukkaiden huolista kauppakeskus Jumbossa tapahtuvasta ahdistelusta. Turvapaikanhakijoihin liittyneessä asukastilaisuudessa asukkaat mainitsivat muun muassa Jumbossa lisääntyneet perään vislailut ja koskettelut.

Uutinen levisi verkossa nopeasti ja se herätti tuolloin runsaasti keskustelua. Muun muassa toimittajien oma ammattilehti Journalisti kyseenalaisti uutisen tiedot ja väitti lehden paisutelleen niitä.

Turvapaikanhakijoiden osuuksista rikoksiin ja niistä tiedottamisesta otti kantaa myös nettipoliisi Marko Forss, joka toivoo että poliisi saisi vapaamman linjan tiedotukseen.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu