Puheenaihe

Uusi arvio: Turvapaikanhakijoiden määrä voi kasvaa yli 3 miljoonan

Turvapaikanhakijoiden tulo Eurooppaan ei ole tyrehtymässä, arvioi tutkija.

Kuvituskuva

Tänä vuonna nopeasti kehittynyt pakolais- ja siirtolaiskriisi voi syventyä lähivuosina entisestään, arvioi Euroopan muuttoliikeverkosto (EMN).

EU:n komission arvion mukaan vuoden 2017 loppuun mennessä EU:hun voi tulla kolme miljoonaa turvapaikanhakijaa.

YK arvioi, että Lähi-idässä ja Afrikassa on useita miljoonia potentiaalisesti Eurooppaan suuntaavia ihmisiä.

– Kukaan ei tiedä, miten tilanne tulee kehittymään, mutta on melko todennäköistä, että turvapaikanhakijoiden määrä tulee pysymään korkealla tasolla ja jopa kasvaa tulevina vuosina Euroopassa, sanoo ylitarkastaja Rafael Bärlund EMN:stä.

Tänä vuonnaEU-maiden on arvioitu vastaanottaneen yli miljoona turvapaikanhakijaa, kun heitä koko viime vuoden aikana tuli noin 626 000.

Tämän vuoden luku on todellisuudessa vieläkin suurempi, sillä kaikki maat eivät ole toimittaneet tilastoja EU:n tilastokeskukselle Eurostatille.

Saksa on arvioinut, että turvapaikanhakijoita voi tulla tänä vuonna jopa 1,5 miljoonaa ja Ruotsin korkein arvio on 190 000. Suomeen heitä on tullut jo yli 30 000.

Schengen-maiden välinen vapaa liikkuvuus on kärjistänyt kriisiä, kun EU-maat eivät ole saaneet sovittua yhteisistä pelisäännöistä.

Sen sijaan EU-maa toisensa jälkeen on aloittanut omat tilapäiset rajatarkastukset sisärajoillaan.

– Voimassa olevat säännöt on tarkoitettu EU:n sisäisen liikkuvuuden edistämiseen, eivätkä ne sovellu suuren pakolaismäärän hallintaan. Siksi jäsenmaat asettavat yksitellen rajoituksia vapaalle liikkuvuudelle, sanoo Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen.

Jatkossa EU-maiden on kyettävä muuttamaan toimiaan, sillä sisärajatarkastukset voivat olla voimassa korkeintaan kuusi kuukautta.

Tutkimusten mukaan eurooppalaiset, myös suomalaiset, odottavat EU:lta valmiita ratkaisuja pakolaiskriisin selvittämiseksi.

– EU:ssa voidaan sopia yhteisistä pelisäännöistä ja toimista, mutta niiden täytäntöönpano ja rahoitus on kuitenkin hoidettava jokaisessa jäsenvaltiossa. Ratkaisuja ei voi ulkoistaa EU:lle ilman, että sille annetaan asianmukaiset toimivaltuudet ja resurssit, sanoo Nurminen.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu