Minne mennä

Kasvoja tikkatauluissa ravintolassa Kalliossa

Persoona-sarja pysäyttää pohtimaan erilaisten kasvojen tarinoita.

KekeTop

Henkilöt katsovat asiakkaita tikkatauluista ravintola Oivassa. Kasvokuvista koostuvan Persoona – sarja pieniä maalauksia -näyttelyn on luonut artisti taiteilijanimeltään KekeTop.

–  Olen tehnyt viime aikoina pieniä henkilökuvia, kasvoja. Kun näin ravintola Oivan tilan, se jotenkin houkutteli käyttämään pyöreää muotoa teosten pohjana. Ravintolan seinällä olleet tikkataulut jäivät mieleen. Hankin kymmenen tikkataulua, joille toteutin Persoona-maalaukset kollaasitekniikalla, monotypiapainamalla ja sitten pigmetti- ja akryylivärein maalaamalla, kertoo taiteilija näyttelyn synnystä.

KekeTop on tallentanut kasvoja teoksiinsa muutaman viime vuoden maalaamalla, painografiikkana ja valokuvaamalla.

Teokset ovat Oivassa joulukuun ajan.

Ravintola Oiva, Porthaninkatu 5. www.keketop.com.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Minne mennä

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu