Puheenaihe

Miestä pahoinpideltiin ratikassa keskellä päivää – "Kukaan ei uskaltanut tehdä mitään"

Tapaus sattui hieman ennen kello 13.30 täpötäydessä kakkosen ratikassa, joka oli matkalla keskustaan. Kuva ei liity tapaukseen.

Kolme humalassa ollutta nuorta miestä kävi käsiksi keski-ikäiseen mieheen raitiovaunussa Helsingin Töölössä perjantaina.

Tapaus sattui hieman ennen kello 13.30 täpötäydessä kakkosen ratikassa, joka oli matkalla keskustaan.

Tapauksen silminäkijä kertoo Helsingin Uutisille, että uhriksi joutunut mies nousi raitiovaunuun lähellä Topeliuksenkatua. Hän istuutui ruuhkaisen vaunun takaosaan.

– Mies erehtyi istumaan olutta tölkeistä juoneiden nuorten viereen. Yksi heistä huusi heti, että mies oli astunut tämän kengälle. Tämän jälkeen he [pahoinpitelijät] alkoivat möykätä ja huutaa hurjana. He repivät miehen päätä ja läiskivät tätä, viereisellä penkillä ollut nainen kertoo.

Nainen oli itsekin jäädä kolmikon uhriksi, kun yksi heistä yritti viedä naisen puhelimen.

– Tilanne oli todella pelottava. Kukaan vaunussa olleista ei uskaltanut puuttua siihen, nainen kertoo.

Naisen mukaan kolmikko poistui raitiovaunusta Hesperianpuiston jälkeen ja suuntasi kohti läheistä Runeberginkadun Siwaa. 

Tämän jälkeen vaunussa olleet ihmiset uskaltautuivat puhumaan noin 50-vuotiaalle uhrille. Naisen mukaan uhrille ei tullut ainakaan näkyviä vammoja.

Naisen mukaan nuorukaiset olivat noin 20-vuotiaita, tummaihoisia ja puhuivat hyvin sekavaa suomea.

Keskustelu suljettu lukuisten asiattomien kommenttien vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu