Puheenaihe

Järjettömän tihutyön seuraus: Roska-astiat kiinni koko talveksi

Kuvituskuva.

Molok Oy

Helsingin rakennusvirasto on joutunut poistaman käytöstä 21 uutena vuotena tuhottua Molok-roska-astiaa.

Maahan upotetut roskikset joutuvat ilkivallan kohteeksi, mistä aiheutui palokunnille paljon tehtäviä.

Helsingin pelastuslaitoksen mukaan roskisten sytyttäminen oli uusi ilmiö. Samankaltaisia tuhotöitä on raportoitu aiemmin Länsi-ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitosten alueilla.

Rakennusviraston mukaan käytöstä poistettujen roskisten suuaukot on suljettu kevääseen. Kunnostusta ei voida tehdä ennen roudan sulamista. Vahingot nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin.

Molokit eli syväjäteastiat ovat nimensä mukaisesti upotettu maahan. Vain yksi kolmasosa astiasta näkyy maan pinnalla.

Astiat ovat monesti suuria, jopa 5 000 litran vetoisia. Siten niissä voi olla palavaa tavaraa paljon, ja tuli saattaa myös kyteä niissä pitkään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Uusi pirullinen villitys: Helsingissä sytytettiin 21 ”molokia” tuleen1.1.2016 11.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu