Puheenaihe

Laajaa ahdistelua uutena vuotena myös Helsingissä - asematunnelissa jopa tuhat irakilaista

Poliisin tietoon on tullut ahdistelutapauksia myös Helsingin uudenvuodenjuhlinnasta.

Arkistokuva

Helsingin poliisin mukaan myös Helsingissä on tullut jälkikäteen ilmi useita uutena vuotena sattuneita ahdistelutapauksia.

Poliisi valvoi uuden vuoden viettoa tehostetusti ja varautui myös laajaan turvapaikanhakijoiden kokoontumiseen. Poliisi sai ennen uutta vuotta vihiä, että pääkaupunkiseudulla olevilla turvapaikanhakijoilla olisi ollut mahdollisesti samansuuntaisia suunnitelmia kuin mitä nyt on uutisoitu olleen Kölnin rautatieasemalla kokoontuneilla miehillä.

Saksan Kölnissä noin tuhannesta ulkomaalaismiehestä koostuneen joukon epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin. Kölniläislehden mukaan 15 naisen epäillään joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi.

Irakilaisia turvapaikanhakijoita saapui Helsinkiin uuden vuoden viettoon muualta Suomesta ja lisäksi kaupungin omista vastaanottokeskuksista. Rautatieaseman asematunnelissa oli noin kello 23 aikaan jopa 1 000 irakilaista turvapaikanhakijaa.

Poliisi poisti paikalta useita kymmeniä henkilöitä ja jo alkuillasta otettiin useita henkilöitä kiinni poliisilain perusteella.

Tapahtuman aikana poliisin tietoon ei tullut ahdisteluyrityksiä.

- Poliisille on ilmoitettu kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus. Jälkikäteen on tullut tietoon, että tällaista olisi keskustan alueella tapahtunut laajemminkin. Poliisi suhtautuu jokaiseen ahdistelutapaukseen vakavasti ja kehottaa tekemään niistä aina rikosilmoituksen. Valitettavaa on, että tapauksista tulee tietoa usein vasta jälkikäteen, eikä niistä ole kerrottu paikalla partioineille poliiseille tai järjestysmiehille, toteaa Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki.

Koskimäen mukaan vakavampi häiriökäyttäytyminen pystyttiin estämään poliisin hyvällä ennakkovalmistautumisella, näkyvällä valvonnalla ja alhaisella puuttumiskynnyksellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Sisäministeri Ylellä: Kirkkonummella pidätetyt yllyttivät rikokseen7.1.2016 12.50
MTV: Senaatintorilla aattoiltana 2000 irakilaista ─ Kölnin kaltaisiin häirintätapauksiin varauduttiin6.1.2016 22.24

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu